— Lilli, hei, hei.
En käsittänyt mistä moinen nimi johtui ja mikä ominaisuus sen keksimistä oli edistänyt. Nimen omistaja ei ollut tyttömäinen eikä ujo, päinvastoin hän oli sangen monimutkainen poika ja lisäksi semmoinen, joka ei mieltään pahoittanut, mutta ei myöskään tapojaan parantanut. Toisinaan oli hän kiltti viikon ja kaksikin, mutta heittäytyi sitte kuin vaihdoksen vuoksi jälleen ilkeäksi, sekausi tappeluihin, valehteli, hukkasi lakkinsa, ryvetti kirjansa lätäköissä ja pellonojissa eikä huolehtinut läksyistä nimeksikään.
Ei milloinkaan ollut laitoksessa poikaa, joka niin herkästi ja vastahangatta mukautuu rangaistukseen kuin Lilli, olipa kysymyksessä jälki-istunto tai vitsan toiminta. Monesti hän vältti rangaistuksen mukautumisellaan. Oli joskus suorastaan mahdoton rangaista vakavasti poikaa, joka ensi viittauksella oli nopsa paljastamaan ihonsa. Ja jos häntä rankaisikin, ei hän siitä pahaa mieltä kantanut. Sivakasti pyyhki hän kyyneleet silmistään, jotka eivät kunnolleen kerinneet kuivuakaan, kun ne jo loistivat yhtä kirkkaina kuin ennenkin.
Oli mahdoton saada häntä ottamaan mitään asiaa vakavalta kannalta, hän unhotti yhtä hereästi hyvän kohtelun kuin rangaistuksenkin, ja teki taasen ilkeyksiään, kun se häntä huvitti. Hänen taipumuksensa valhettelemiseen koski minuun eniten ja pani pääni pyörälle. Pian opin minä huomaamaan, milloin valhe kurkisteli hänen iloisissa silmissään. Hänen äänensä muuttui silloin nauravaksi ja hihitteleväksi, hän kallisteli päätään oikeaan ja vasempaan ja silmissä aivan kurkisti iloisa ajatus, joka tuotti hänelle nautintoa, ajatus: kai sinä uskot, mitä minä latelen. Uskothan vainenkin.
Hän oli sijoitettu torppaan, jossa oli poika ja tyttö, molemmat nuoremmat kuin Lilli ja voimiltaan heikommat. Alkuajat, kolme neljä kuukautta, menivät mainioitta, vaikka äidin sijainen ei ollut aivan juoheampaa lajia, mutta sitte eräänä aamuna toi Lilli tiedon, ettei hänestä enää, kuun loputtua, huolitakaan torppaan.
Tämä oli jo pikku isku minullekin. Tiesin kokemuksesta mikä vaikea vyyhti siitä voi keriintyä, kun joku poika joutuu leimatuksi erikoisemman häijyksi. Pelko ja ennakkoluulot vahaavat ihmiset, ja kärpäsestä kasvaa semmoinen härkä, käyttääkseni puhetapaa, joka erittäin soveltuu tähän tapaukseen, ettei se mahdu enää mistään ovesta sisään.
— Mistä syystä ne eivät huoli enää sinusta?
Huomasin että hän mietti jotakin valhetta, mutta hän ei keksinyt sopivaa, joka olisi tuntunut uskottavalta. Totuuden oli pakosta tuleminen esiin. Hänen ja torpan pojan Eskon välillä oli sattunut pikku riitoja ja käsikähmiä, joka merkitsi toisin sanoen sitä, että Lilli oli väärin käyttänyt voimiensa etevämmyyttä.
— Milloin oli viimeinen riita?
— Eilen illalla.