Käynnin tarkoitus valostui minulle…
— Olin liian kova… olen katunut… se pyysi niin kauniisti anteeksi… ja Iskän ja Iitunkin on ikävä… että jos opettaja voi sovittaa siten, että Lilli pääsee jälleen meille.
— Kyllä sen voi sovittaa.
Sitä voi sanoa purjetuuleksi, jota ani harvalla pojalla oli ollut. Lilli pääsi entiseen kotiinsa, ja hänen vallattoman kirkkaat silmänsä, jotka pari kolme kuukautta olivat olleet hieman pilvessä, loistivat jälleen yhtä iloisesti. Mutta takaisinmuuton jälkeen paranivat Iskän ja hänen välinsä, jotta mitään käsikähmiä ei enää sattunut saunapolulla eikä muuallakaan.
Kun Lilli oli ollut vuoden laitoksessa, pyydettiin häntä käymään vanhempiensa luona. Äiti kirjoitti pojalle sekä minulle. Minulle kirjoitettu kirje sisälsi vain muutaman rivin, mutta Lillin kirje oli laveampi, ja minä luin sitä suurella nautinnolla. Se oli vapaa kaikesta imelyydestä ja vastenmielisyyttä herättävästä teeskentelystä, joka oli niin tavallista poikien omaisien lähettämissä kirjeissä. Kun kirjoittajat tiesivät että rivit voivat joutua myöskin vieraiden silmien nähtäviksi, koettivat he antaa itsestään niin edullisia kuvia kuin suinkin. Joku teeskentelihe kristillismieliseksi, joku isänmaan ystäväksi j.n.e. Usein minä pojasta tehtyjen huomioiden ja juuri noiden saatujen kirjeiden nojalla saatoin laatia melko onnistuneen kuvan vanhemmista, vaikka luonnollisesti joskus sattui odottamattomuuksia puoleen sekä toiseen.
Lillin äidistä sain miellyttävän kuvan. Henkilötietoja oli minulla jo ennestään, että isä oli törmännyt lain kanssa vastakkain, mutta äiti oli puhdasmaineinen. Lapsia oli kolme, kaksi tyttöä ja poika. Ensimainitut olivat nuoremmat Lilliä, joka alemman kansakoulun viimeiseltä vuosiosastolta joutui laitokseen jonkun vakavamman tärähdyksen vuoksi, oltuaan jo sitä ennen riidoissa kodin ja koulun s.o. koko maailman kanssa.
Luettuani kirjeen, tuumiskelin itsekseni, Lilli seisoi ovipielessä, hypistellen kuvakortteja, joita siskot äidin kirjeen kera olivat hänelle lähettäneet. Tunsin selvästi että tuumaileminen oli tyhjä muotoseikka ja että minä kaikissa tapauksissa suostun äidin pyyntöön. Niinpä sitten virkoin juhlallisesti:
— Tämä sinun Helsinkiin pääsysi on kovin vaikea kysymys. Kuten tiedät, on asia siten ettet sinä viimevuotisella käytökselläsi ole ansainnut tämmöistä suosiota.
Lillin silmissä loisti velikullan ilme, joka oli omiaan rankaisemaan minua teeskentelyni vuoksi. Minusta tuntui kuin olisi hän lukenut avoimesti kaikki ajatukseni.
— Sinä et ole käyttäytynyt, toistin minä, varoen etten vain putoa ratsultani alas.