Lillin huulet mutisivat jotakin, mutta hänen oli niin hauska, että hän nauraa kikatteli salaa, kun huomasi miten minä sätkin omatekoisessa merrassani.
— Mutta jos minä nyt lempeydestä ja toivoen että sinä ensi vuonna käytökselläsi palkitset minun lempeyteni, jos minä semmoisessa tapauksessa suostun päästämään sinut. Lupaatko palkita?
Lilli tirkistää iloisilla silmillään minuun ja hymyilee, hänen koko olentonsa hymyilee, ja sitte hän vastaa:
— Eihän minua haluta Helsinkiin.
Luulin kuulleeni väärin.
— Mitä? Eikö sinua haluta?
— Ei.
— Eikö sinun ole ikävä?
— On, mutta…
Aavistin että hänellä oli hampaan kolossa niin monta henkilöä vastaan, ettei hän niiden kiusallakaan lähtenyt Helsingissä käymään.