— Koivulaan, vastasin minä, kohottaen panosta kuin ainakin uhkapelissä.
Koivulaan sinut viedään, jollet sinä rupea kirjan ystäväksi.
Sanat sattuivat.
— Jollet paranna ahkeruuttasi, ei voi muu seurata.
Kyyneleet eivät olleet enää kaukana. Oli muuten omituista että Koivula kuului kaikkien poikien tietopiiriin, oli heidän kehityksensä sitte kohdallaan tai jälessä.
— Jos ei ensi viikon alussa tule tänne kouluun ahkera Jussi Pekka, ryhdyn minä kirjoittamaan semmoisen kirjeen, että laiskuri Jussi Pekka löytää itsensä piankin Koivulasta.
— Kyllä minä rupean ahkeraksi.
— Se on parasta se, muuten käy huonosti.
Hän itki.
— Tästä emme virka kenellekään, ei kukaan saa tietää mille kannalle sinun asiasi jo olivat kääntyä. Eiköhän se ole viisainta?
— Eiköhän se ole? toisti Jussi Pekka, kuivaen kyyneleensä ja tointuen entiselleen.