Hän rupesi ahkeraksi, raamatunhistoriaa ja katekismusta osasi hän kiitettävästi, muita aineita välttävästi. Luulin jo uhkapelilläni johtaneeni kaikki onnelliseen ratkaisuun, mutta jonakin kauniina aamuna tuli kouluun entinen laiskuri Jussi Pekka, semmoinen nahkapoika, joka ei tiennyt läksyistä aata eikä oota. Jätin hänet jälki-istuntoon, lisäksi toruin häntä vahvasti. Otaksuin sentään poikkeuksen satunnaiseksi, ja olin jo poistua luokkahuoneesta, kun hän äkkiä tokasi:
— Eihän sinne Koivulaan viedä lukemisen tähden.
— Mistä sinä sen tiedät?
— Kalle sanoi. Kun ei tee mitään pahaa, niin ei viedä.
Hän oli rikkonut vaitiololupauksensa ja kertonut lampuotin Kallelle, että hänen käy huonosti, jos ei hän rupea ahkeraksi. Ajattelematon poika särki pirstaleiksi minun kauniit piirustukseni, ilmoittamalla Jussi Pekalle totuuden, ettei häntä silti Koivulaan viedä, vaikk'ei osaakaan läksyjään.
— Eipä Kalle ymmärrä niitä asioita… kyllä sinne viedään.
Hän venytteli kaulaansa ja nieleskeli tyhjää.
— Ei sinne viedä muutoin, kuin että tuomari tuomitsee.
— Minä vien sinut tuomarin eteen.
— Mutta minäpä en ole tehnyt mitään pahaa.