— Alahan nyt kertoa vaiheitasi siitä sunnuntai-aamusta saakka, jolloin lähdit.
Se oli pitkä ja kirjava kertomus, sekaisin totta ja valhetta, nauruhermoja kutkuttava ja sydämmen kyyneleitä synnyttävä. Kertomuksen loppuloru oli, että kylmä ja nälkä joi Kalle Kärpän takaisin sinne, josta hän omin hotein ja ehkä suurin toivein oli lähtenytkin.
— Käväsitkö kotona lainkaan?
— Käväsinhän minä.
— Mitä tuumittiin karkaamisestasi?
— Seppä hankki lähtemään poliisille ilmoittamaan.
— Milloin käväsit kotona?
— Viime viikolla.
Ehkä juuri sepän menettely olikin jouduttanut paluuta, siksi minä ainakin sen käsitin. Kalle Kärppä oli siksi viisas, että käsitti miten kunniakas paluu oli, kun se tapahtui vapaaehtoisesti. Menneet olivat kesän lämpimät, jolloin sopi asua lautatarhoissa ja muissa mukavissa piilopaikoissa sekä hankkia elatusta monin keinoin. Ilmojen kylmenemisen kera läheni kiinni joutumisen mahdollisuus, läheni yhtä varmasti kuin talvikin. Viisainta siis oli lähteä patikoimaan takaisin ja siten tinkiä rangaistus mahdollisimman helppoon.
— Tunnetko lainkaan katumusta karkuretkesi vuoksi?