— Vaadin eroittamista, kuului vihdoin puristettu, vakuutukseton lausunto, jossa äänen ryhdittömyyskin jo ilmaisi horjumista.
— Ohoo, äännähti Aape, luoden samalla opettajattareen niin halveksivan katseen, että tämän kasvot tummenivat.
Pastorin esitys hyväksyttiin, rikoksen tehneelle määrättiin julkiset nuhteet johtokunnan ja oppilasten edessä sekä ankarimmat varoitukset vastaisen varalle.
Kun Aape seuraavana päivänä tapasi Siskon, lausui hän niin kylmän hyvän päivän, että viimemainitun kasvot lennähtivät tulipunaisiksi. Jo matkan takaa käänsi hän katseensa toisaanne ja Siskon kohdalle saavuttuaan ja ynähtäessään jotakin hyvän päivän tapaista, kohautti hän olkapäitään ja meni tietään eteenpäin komeana kuin nuori ruhtinas. Hän tahtoi näyttää että hänelle riitti hänen oma itsensä ja ettei hänen elämänsä välttämättömiin ehtoihin kuulunut pokkuroiminen ja niskan taivuttaminen. Hän oli mies osaltaan siinä kuin joku muukin. Jos häneltä yhtä puuttui, oli kahta sijassa: kykyä ja mahdollisuutta.
Hän tunsi vihaavansa kaikkia noita, jotka asemaan ja sivistykseen nähden olivat häntä hyöteliäämpiä, jotka hiotummalla esiintymisellään aina kykenivät työntämään hänet varjoon. Hämäränä tunteena tämä viha heräsi hänessä jo alun alkaen. Asianomaiset olivat taitavasti pidättäneet hänet sopivan matkan päässä itsestään, olivat melkein kaikissa tilaisuuksissa muistuttaneet hänelle, että on ero sivistyksen ja sivistyksen välillä, ja lopuksi oli pastori käynyt käsiksi hänen opettaja-arvoonsa mitä arkaluontoisimmassa asiassa.
Alistuminen ja mukautuminen ei näin ollen voinut tulla kysymykseenkään.
Aape oli siinä luulossa että hänen vihansa tekijöinä oli kärsitty nöyryytys sekä säätyläisten kohtelu, jossa tosiaankin ilmeni viimainen lämpö ja joka hänen luonteiselleen, kunnianhimoiselle seminaarisuuruudelle oli karvas kärsittävä. Hän ei käsittänyt että hänen oli pakko elää ulos itsestään jotakin, jonka peitteenä olivat tähän saakka olleet ohuet, pintapuoliset tiedot, luuloteltu etevyys ja kohoamisen toiveet.
Kärsimästään nöyryytyksestä sai hän pian täyden hyvityksen, sillä samaisen huonokäytöksisen pojan vuoksi täytyi johtokunnan kokoontua toisen kerran. Rikos oli tällä kertaa vieläkin raskaampi, ja syytteen oli tehnyt johtokuntaa lähellä oleva henkilö, jonka pojan syytteenalainen oli onnistunut kietomaan mukaansa rikokseen. Aapen käytöksessä ilmeni omituinen nöyryys ja vaatimattomuus, kun hän astui johtokunnan kokoukseen, mutta pastori oli hermostuneen ja nolatun näköinen.
Todistetun rikoksen selvittäminen kaikkine seikkoineen ja asianhaaroineen ei kestänyt kauan.
— Ehdotan julkista nuhdetta ja varoitusta.