Kokouksen meno oli ollut erikoislaatua. —
Teeskennellyn vakavuuden ilme leikki Aapen kasvoilla kautta koko keskusteluajan, ja hänen esiintymisessään kuulti jotakin kursailevaa ja anteeksi pyytävää, joka herätti talonpoikien myötätunnon ja pani heidät mielenkiinnolla seuraamaan jokaista hänen lausumaansa sanaa. Jo keskustelun aikana huomattiin selvästi, kenen puolelle vakaumukset alkoivat kallistua, äänestykseen ryhdyttäessä kannattivat isännät melkein järjestään Aapea, kunnanlääkärin jäädessä musertavaan vähemmistöön.
Tapauksella oli vahaava merkitys. Kunnalliset uudistuspuuhat olivat siihen saakka sujuneet melutta ja hälinättä eikä niiden vuoksi oltu kertaakaan kuumasti riidelty, sillä vastustus oli aina rajoittunut mutinaan, pahimmassa tapauksessa hiljaiseen kiroilemiseen. Mutta kireämpi aika näytti olevan tulossa. Tuntui kuin olisi vanha rauha äkkiä siirtynyt menneisyyden muistoihin, kun pitäjän kansakoulunopettaja ilmaantui vastustajien riviin.
Asianomaisella taholla käsitettiin mitä se merkitsi ja mitä tulevaisuudelta saattoi odottaa, sillä Aapen luonnetta oltiin jo opittu tuntemaan ja ymmärrettiin, ettei hän tähdännyt enempää eikä vähempää kuin vallan ottamista omiin käsiinsä, joka merkitsi samaa kuin kohota kunnan tärkeimmäksi henkilöksi. Hänen ensikertais-esiintymisensä tapahtui suotuisimpana aikana. Kunnanlääkäri oli ollut virassaan vasta lyhyen ajan, koko kysymys sairaanhoitajattaren palkkaamisesta oli ennenaikainen, se oli hätiköiden suunniteltu, ja kun ei sitä oltu ennen esittämistä mieskohtaisesti kenellekään selvitetty, johti se talonpojat siihen käsitykseen, että jollei ajoissa tehdä pystyä, latovat herrat talollisten niskoille mitä rasituksia tahansa.
Ja Aape esiintyi mestarillisesti, hän tuntui olevan yhtä luuta ja lihaa talonpoikien kanssa, hän puhui arkailevasti ja kursailevasti ikään kuin varoen ettei röyhkeyden varjokaan lankeisi häneen ja ettei vain mitenkään näyttäisi siltä, että hän toivoi sanojaan varteen otettavan. Hän ei olisi puuttunut koko kysymykseen, sillä itse puolestaan ei hän ollut myötä eikä vastaan, mutta kun hän oli vakuutettu, että kunnan syvissä kerroksissa oli paljo asian vastustajia, kannatti hän mielipiteiden vapaata julkilausumista, ettei tehtäisi päätöstä niiden tahtoa vastaan, joilla oikeastaan kysymyksen päättämisvalta oli.
Mestarillisen esiintymisensä jälestä kohosi hän tulevaisuuden mieheksi. Pitäjäläisten huomio alkoi suuntautua häneen, hän työnnältihe näkyviin tuolla ja täällä, ei milloinkaan omien pyyteiden vuoksi, vaan aina muiden etua valvomassa. Tänä murrosaikana huomattiin hänessä tapahtuneen kaksi silmäänpistävää muutosta, ja molemmat koskivat ulkokuorta. Hän oli tähän saakka tavoitellut hienostelevaa esiintymistapaa sekä sulavia kumarruksia, nyttemmin rupesi hän käyttäytymään vaatimattomasti ja mahdollisimman talonpoikamaisesti. Hän pukeutui huolimattomasti, käytti harvoin kaulusta ja antoi tukkansa kasvaa pitkäksi. Säätyläisten seuroja hän vältti, mutta milloin hän yhätti heitä, oli hänen käytöksensä vapaata ja varmaa, ja siitä hohti selvästi ilmi, että hän oli mies, joka jotakin merkitsi.
Ensimmäisen menestymisen ei hän antanut sokaista itseään. Kun joku kunnallinen kysymys kävi päivän polttavaksi ja vaati ratkaisua, laski Aape ensin kaikki mahdollisuudet, asettuen vastarintaan, s o. talonpoikien puolelle, vasta silloin, kun tiesi vastarinnan varmasti voittavan. Väittelyissä ei hän tulistunut milloinkaan, hän puhui matalasti ja arastellen, mutta hän vetosi aina niiden terveesen järkeen, joita asia enite koski ja joilla oli päättämisvalta.
Hänen luottamuksensa kasvoi nopeasti ja juuri siitä syystä, että hän osasi ottaa huomioon kaikki asianhaarat: sukulaisuudet, tuttavuudet, erilaiset varallisuuden tilat j.n.e.
Talonpojat eivät lainkaan oivaltaneet, että Aape aina luovi sen niemen nenää kohti, johon mereltä käsin myötätuuli puhalsi.
Mieskohtaisien tuttavuuksien nojalla — hänen tuttavuuksiinsa pyrkivät kaikki, jotka kunnallisia kysymyksiä harrastivat — oli Aape useinkin selvillä päätöksen suunnasta jo aikoja ennen kuin kysymys otettiin esillekään. Kunnanlääkäri ja pastori lukivat ratkaisun jo hänen ensimmäisistä lauseistaan, jotka tavallisesti kuuluivat: Minulla ei itse puolestani ole tähän mitään sanottavaa, mutta minä luulen että ne, joita asia enite koskee ja joilla on päättämisvalta…