— Niin, aivan niin. Ajatus pukee kaikki alakuloisuuden verhoon; on niin sanomattoman tuskallista.
— Kun annatte vallan ajatuksille ja tunteille.
Huomautus ei miellyttänyt tyttöä, joka muutenkin oli keksivinään Aapen kasvoilla liian itsetietoisen hymyn.
— Te mahdatte olla hirmuisen etevä sekä varma onnistumisestanne.
Tytön ääni oli hieman halveksiva ja suuttunut.
— Ehkä.
Aapen silmäys puhui enemmän kuin lyhyt sana. Itserakkauden ohessa oli siinä jotakin lujaa ja järkähtämätöntä, joka herätti tytössä ehdottomasti kunnioitusta.
— Minusta on liian lapsellista, kun tyttökoulun käynyt nainen pelkää seminaaritutkintoa ja on onneton sen vuoksi.
— Minkä sille voi?
— Toista on tämmöisen eläkemiehen pojan, joka on kasvanut korpikylässä ja vasta kahdeksantoista vuotiaana alkaa kurkistella tiedon puuta. Toista on, sanon ma.