— Se on väsynyt, lie siinä unen ja valveillaolon välimailla, selitteli isä, kokien lieventää kiusallista silmänräpäystä.
— Pieti, nukutko sinä?
Aape koki hillitä suuttumustaan, hänen äänensä oli mahdollisimman ystävällinen.
Poika hengitti raskaammin eikä vastannut mitään.
— Nukutko sinä todellakin?
Aape astui kynnykselle, töin tuskin kykeni hän hillitsemään itsensä.
Mutta poika hengitti yhä raskaammin.
Aape peräytyi ovea kohti, veri oli ajautunut pois hänen kasvoistaan, hänen kätensä vapisi, kun hän tarttui lukkoon.
— Opettaja suo anteeksi, ei se ole oikein selvillä vielä.
Isä päästi hätävalheen.