Tuo on kuin anteeksipyynti äskeisestä loukkaamattomuudesta.
Se anteeksipyynti kartoittaa kauas kaikki masentavat muistot. Koko tunne-elämä nuortuu nauttimaan. Pieni mies, joka katovuoden vuoksi peräytyi naimahommistaan, alkaa vetää puoleensa Aapen huomion. Mies on hänen väkeään, sitä ehyttä joukkoa, jossa on luonteita ja luonteiden tuoreutta.
Kun pieni mies rupee kertomaan velimiehen voinnista, kuuntelee Aape molemmin korvin. Sanat koskevat häneen. Tuntuu kuten ei olisikaan puhe yhdestä henkilöstä ja perheestä, vaan monesta, joiden kanssa hän on yhdistetty sielun ja veren siteillä ja joiden sitkeyden sekä taistelut puutetta vastaan hän tuntee yhtä tarkoin kuin oman elämänsä.
— … Ja se on velimies ikänsä ollut terve.
— Terveys on hyvä lahja.
Torppa on kadonnut näkyvistä, maantie lähtee loivenemaan vehmasta noroa kohti.
Metsä humisee juhlallisesti.
TASAINEN MAA.
Keväinen päivä on ehtinyt puoliin. Se alkoi kirkkaudessa,' mutta pian kasvoi taivaalle ohutta kelmua, jotta toisin hetkin päivän säteet vain kuultivat keltaisena ja punakkana valostuksena, kykenemättä palamaan täydellä, ominaisella voimallaan.
Alhaalla ojaksimen takana panee aitaa Hiski, köyhän talon renki. Päivälliskutsua odottaen on hän jo pari kertaa silmäillyt harmaata, luuhistunutta rakennusta kohti, näkyisikö nuori vartalo liinaa liekuttamassa merkiksi, että ruoka odotti syöjäänsä, mutta mitään ei näkynyt. Harmaja rakennus seisoo raukean ja väsyneen näköisenä nurmettuneella kalliolla, takanaan joku kapea peltotilkku ja kapea syvänteen pohja, joka sen eroittaa metsästä, edessään melkein silmänkantaman laveat vainiot, joiden rannoilta siintää naapurikylän talot ja rakennukset.