Vasemmalla on kylä, jonka järven rantaa kiertää etäämpänä rautatielinja. Muudan talo, Ranta-Jussila, on muita komeampi. Se sijaitsee kahden puutarhan keskessä, se on keskikohdaltaan kaksikerroksinen ja muistuttaa enemmän hovia kuin talonpojan asuntoa. Pellon sarat lähtevät suorassa linjassa puutarhan reunasta järveä kohti, mutta kylän muihin taloihin käsin on maantienpuoleinen puutarha, jonka uljasrunkoiset, korkealle kohoavat vaahterat näkyvät jo kauas kulkijan silmään.
Hiski, köyhän talon renki, panee aitaa ja hyräilee. Hyräillessään silmäilee hän kolmannen kerran väsynyttä rakennusta kohti. Ei näy ketään tanhualla, mutta uuninpiipusta kohoaa harmaja, sakea savu.
/p Tyttö se katseli ikkunasta pitkin pihlajapuutansa. p/
Joku astelee pellon polkua, joka painuu alas niityille ja etäämpänä siintävään naapurikylään, astelee joutuisasti, ja kun huomaa Hiskin, köyhän talon rengin aitaa panemassa, niin tekee pikku mutkan ojaksimen taakse.
Tulija on Ranta-Jussilan emäntä.
— Hyvää päivää, Hiski, tervehtii se iloisesti.
— Hyvää päivää.
Hiski iskee rautaseipäällä maahan, iskee hurjasti. Hän tuntee jotakin kummaa riemua. Emännän äänessä ja silmäyksessä huokuu peittelemättömästi jotakin hillittyä ja kytkettyä, puhutellessaan nuorta miestä, joka on harvinaisen solakka ja pulska.
— Meidän isäntä käy yhä kivulloisemmaksi, on pakko ottaakseni renkivouti ensi syksystä.
Emäntä käy yhä lähemmäksi, yhä hurjemmin iskee Hiski rautaseipäällä maahan. Hän näkee lihavat kasvot, tylleröisen vartalon, ja hänen kumma riemunsa kasvaa.