Hiskin äänessä ja kasvojen eleissä, vaikka hän koki näyttää nauravalta, oli jotakin pilkallista ja halveksivaa, joka koski tyttöön.
— Eihän toki, mutta onhan lupa puhua.
Eeti rupesi vakoilemaan pöydässäistujaa. Tämä ei kertaakaan katsonut häneen. Toisin silmänräpäyksin sulivat kasvojen ilmeet pehmeiksi ja hymyileviksi, mutta äkkiä ne vaihtuivat johonkin tuskastuttavaan, joka tuokiossa saattoi koveta sydämmettömyyden ilmeeksi. Kauniit kasvot näyttivät silloin vastenmielisiltä, niissä kuvastui jotakin alhaista ja rumentavaa, jota ei Eeti milloinkaan ennen ollut niissä keksinyt, ja joka vaikutti häneen tummentavasti.
Päivällisen jälestä oli Hiskin tapana polttaa pesällinen tupakkia ja polttamisen kera nauratella tyttöä, mutta tänään ei hän tehnyt kumpaakaan. Syötyään paiskasihe hän suoraan sänkyyn, nukkui tunnin raskaasti ja sitte haukotellen ja selkäänsä ojennellen asteli ovesta ulos, edes vilkaisematta tuvan perille.
Eeti katseli ikkunasta hänen jälkeensä. Jotakin oli tapahtunut. Hiski ei ollut sama kuin aamiaisen jälestä lähtiessään Untipellon aitaa panemaan. Ei ollut…
Iloton kesä kului vitkaan. Eetin ja Hiskin väliin kasvoi kiusallinen sietämättömyys, joka toiselta puolen oli vaiston herättämää ja johtamaa epäilystä sekä salaista vakoilemista, toiselta puolen kylmää harkitsemista, asianhaarojen ja mahdollisuuksien punnitsemista.
Sattui sentään viikon kestävä katkelma. Joku häilyväisyyden tunne pääsi valtaan rengissä, hän oli toisin hetkin yhtä valkea ja iloinen kuin taloon tullessaankin. Mutta sitä kesti vain viikon. Eräänä elokuun iltana oli hän jälleen kylmä ja nyreä. Eeti alkoi vainuta, että kaiken takana piili jotakin ylen tärkeätä, jonka ratkaisu ei voinut olla kovin kaukana.
— Sinä et enää näe lähellesi, virkkoi hän muutamana sunnuntai-aamuna
Hiskille, kun tämä silmää luomatta häneen meni ohitse.
— Olisi ehkä parempi, kun ei näkisi minnekään, vastasi Hiski kuivan järkevästi.
Tämän jälestä eivät he enää vaihtaneet sanaa, joka olisi kosketellut entisiin toiveisiin. Pyhäinpäivästä muutti Hiski renkivoudiksi Ranta-Jussilaan, jonka isäntä makasi kykenemättömänä vuoteellaan, vaikka järki olikin selvässä toiminnassaan.