Triloginen sommittelu edellytti suuren yhtenäisen aatteen, joka yhdisti eri tragediat kokonaisuudeksi, mutta Sophokles ei ollut aaterunoilija niinkuin Aiskhylos. Toinen edellytys yhtenäisille trilogioille oli yksityisten näytelmäin verrattain yksinkertainen rakenne — muutenhan olisi ollut vaikeata hallita kokonaisuutta — ja tämä sepittämistapa oli siis esteenä rikkaammalle ja monimutkaisemmalle toiminnalle. Luopumalla siitä Sophokles saattoi tiivistää ja tehdä suppeammiksi tragediansa, saattoi vähentää lyyrillistä ja eepillistä ainesta ja antaa puhtaasti draamalliselle suuremman tilan.

Toinen keino tämän saman päämäärän saavuttamiseksi oli näyttelijäin luvun lisääminen — toimenpide, johon Sophokles ryhtyi. Aiskhylos oli tullut toimeen kahdella näyttelijällä, Sophokles otti käytäntöön kolmannen. Tämä uudistus on hänen täytynyt panna toimeen jo varhain, sillä mitään hänen säilyneistä tragedioistaan ei voi esittää vähemmällä kuin kolmella näyttelijällä, ja Aiskhylosta ei myöskään arveluttanut ottaa tässä suhteessa oppia nuorelta kilpailijaltaan: hänen viimeinen trilogiansa, Oresteia, on nimittäin kirjoitettu kolmelle näyttelijälle. Tämän uudistuksen kautta, joka teki mahdolliseksi monimutkaisemman draamallisen juonen, saavutti kreikkalainen tragedia teknillisen kehityksensä huippukohdan; tämän yli — kuten jo aikaisemmin on mainittu — ei näyttelijäin lukua lisätty. Näytelmässä voi kyllä olla useampia henkilöitä, mutta enemmän kuin kolme ei koskaan samalla kertaa ottanut osaa vuoropuheluun.

Paitsi näitä kahta suurta ja merkitsevää uudistusta luetaan Sophokleen ansioksi vielä muutamia vähemmän tärkeitä teknillisiä uudistuksia. Myöskin koorin jäsenluvun lisäsi hän 12:sta 15:een, ja näyttämöteknillisenäkin keksijänä ja uudistajana sanotaan hänen toimineen.

Antiikkisten lähteitten mukaan oli Sophokles sepittänyt noin 120 draamaa; hän oli tuotteliain Kreikan kolmesta suuresta tragediakirjailijasta, niinkuin hän myös oli menestyksestä rikkain, hän kun saavutti useampia voittoja kuin kukaan hänen kilpatovereistaan. Hänen sanotaan 24 kertaa voittaneen, s.o. saaneen ensi palkinnon, ja useita kertoja toisen; kolmannelle sijalle hän ei joutunut koskaan.

Sophokleelta on meille säilynyt seitsemän tragediaa, siis yhtä monta kuin Aiskhylokselta; lisäksi tulee joukko katkelmia, niiden joukossa puolet erästä satyyridraamaa, joka aivan hiljan on tullut päivänvaloon. Nuo seitsemän säilynyttä tragediaa muodostavat luultavasti valikoiman, jonka joku myöhäisantiikkinen filologi on laatinut ja joka hänen mielestään edustaa arvokkainta Sophokleen tuotannossa. Ikävä kyllä voidaan ainoastaan kolmen näytelmän syntymävuosi jokseenkin varmaan määrätä, kun taas toisten suhteen saa turvautua hypoteeseihin ja olettamuksiin, joiden perustana ovat epävarmat antiikkiset lähteet ja perinpohjaiset tragedian rakennetta, kielimuotoa ja runomittaa koskevat tutkimukset; luonnollista on että sellaisilla perusteilla ei ole päästy mihinkään ehdottomaan yksimielisyyteen tragediojen järjestysluvusta. Emme siis myöskään voi muodostaa niin selvää käsitystä Sophokleen draaman kehityksestä kuin Aiskhyloksen; tämä siitäkin syystä että hänen varhaisin runoilijakautensa ei ensinkään näytä olevan edustettuna valikoimassa. Itse sanotaan Sophokleen jakaneen kehityksensä kolmeen eri kauteen. Hän alkoi — niin kuuluu arvostelu — jäljittelemällä Aiskhyloksen mahtipontisuutta ja majesteettia; tässä kohden on tulkinta kuitenkin jonkun verran epävarma, kun teksti on vahingoittunut. Sitten seurasi hänen oman tyylinsä kova ja ankara, keinotekoinen kausi — viimeisen laatusanan voi kuitenkin vaihtaa teknillisesti täydelliseen, liiaksi muokkailtuun; kolmantena ja hänen omissa silmissään parhaana kautena hän saavutti koruttoman ja luonnollisen ilmeikkyyden. Hänen ensimäiseen, aiskhylolaiseen tyylikauteensa ei kuulu mikään säilynyt tragedia; opimme tuntemaan hänen draamallisen taiteensa molempien myöhäisempien kehityskausien ajalta.

IV. Aias.

Yleensä on tragedia Aias yksimielisesti luettu Sophokleen vanhimpien säilyneiden murhenäytelmien joukkoon; muutamien mukaan se on vanhempi kuin »Antigone», toisten mukaan taas hiukan nuorempi. Tämän tragedian aihe on troialaisesta satupiiristä, mutta kuuluu samalla attikalaiseen paikallistarustoon; Salamiin saari oli liitetty Ateenaan, ja Aias, salamiilainen kuninkaanpoika, laskettiin Attikan heimosankareihin.

Aias, Telamonin poika, esiintyy Iliaassa kreikkalaisen sotajoukon suurimpana sankarina lähinnä Akhilleusta. Hän on päätä ja olkapäitä pitempi kaikkea muuta kansaa, hän on »turva Akhaijein»; hänet määrätään Akhilleuksen poissaollessa kaksintaisteluun Hektorin kanssa, hän suojelee Patrokloksen ruumista ja pelastaa aseman, kun Hektor ryntää kreikkalaista laivaleiriä vastaan ja valmistuu sytyttämään laivat tuleen. Hän on ruumiillistunut rohkeus ja velvollisuudentunto, harvasanainen ja itsepäinen urho. Hänen luonteensa on siis jo Homeros suurin piirtein kehittänyt valmiiksi, mutta se osa Aias-tarua, jolle Sophokles on rakentanut tragediansa ja joka kuvaa sankarin onnettomuutta ja kuolemaa, ei esiinny Iliaassa. Se on peräisin myöhemmästä kertomarunoudesta — sitä kosketellaan ohimennen eräässä Odysseian nuorimpia osia — ja sen mukaan syntyy Akhilleuksen kuoleman jälkeen Aiaan ja Odysseuksen välillä riita kaatuneen sankarin aseista. Riita ratkaistaan niin että Odysseus saa aseet, mutta Aias näkee tässä päätöksessä solvauksen, jonka jälkeen hän ei jaksa elää, ja aiheuttaa itse kuolemansa.

Tapahtumapaikkana Sophokleen tragediassa on Aiaan teltan edusta kreikkalaisten leirissä Troian lähellä. On aikainen aamu. Odysseus hiipii väijyen teltan ympärillä. Kun Athena-jumalatar yllättää hänet, sanoo hän vakoilevansa Aiasta, jonka epäillään yön aikana suorittaneen erään ilkityön. Kreikkalaisen sotajoukon karjalaumat on tavattu teurastettuina ja paimenet murhattuina; Aias on nähty yksinään kentällä verinen miekka kädessä, ja Odysseus on seurannut hänen jälkiään telttaan asti. Athena vahvistaa, että Aias on syyllinen, ja kertoo kuinka kaikki on tapahtunut. Suunniltaan katkeruudesta siksi että Akhilleuksen aseet oli tuomittu Odysseukselle, oli Aias yöllä hiipinyt ulos kostaakseen vastustajilleen, ennen kaikkea Odysseukselle ja Atreuksen pojille, mutta Athena vartioi heitä ja torjui vaaran. Hän lähetti Aiaaseen mielenhäiriön, niin että tämä hyökkäsikin karjalaumoihin uskoen vihollisten olevan siinä edessään; osan karjasta hän tappoi, osan laahasi mukanaan telttaan. Nyt kutsuu jumalatar Aiasta ulos, mutta asettaa niin että hän ei voi nähdä Odysseusta. Mielenvikainen sankari astuu ulos verinen ruoska kädessään ja kerskuu Athenalle teostaan: Atreuksen pojat hän on jo surmannut, Odysseus on sidottuna teltassa, ja hänet Aias aikoo piiskata kuoliaaksi. Kun Aias taas on kadonnut telttaansa, osoittaa jumalatar häntä Odysseukselle varoittavana esimerkkinä: niin käy ylimielisen, joka ei kunnioita jumalia. Mutta Odysseus tuntee sääliä vihollistaan kohtaan.

Nyt astuu koori sisään laulaen. Sen muodostaa Aiaan seurue, merimiehiä ja sotureita Salamiista, jotka ovat samalla kertaa hänen palvelijoitaan ja uskottujaan; heidän menestyksensä riippuu hänestä, hänen onnensa tai onnettomuutensa on myöskin heidän. He ovat kuulleet tuon hirvittävän huhun, mutta tahtovat nähdä siinä valheellisia parjauksia, joita sankarin viholliset ovat levittäneet; jos hän todella olisi tehnyt tuon työn, on se tapahtunut jonkun vihastuneen jumalan yllytyksestä, ei koskaan vapaaehtoisesti. Että hän pysyttelee sisällä teltassa, antaa huhulle lisää ravintoa: astukoon hän senvuoksi ulos ja pesköön itsensä puhtaaksi.