— Et ansaitse mitään kirjettä, ukkoseni, kun noin puhut! — huudahti Agneta-rouva, joka ei sietänyt tuollaisia purkauksia. Ja aivan kuin hänen huomautuksensa olisi täytynyt toteutua, olikin asian laita ruukinisännän suureksi pahastukseksi ja hämmästykseksi se, että paksu kirje oli sanalla sanoen paljasta paperia. Karl August oli näet kirjoittanut suurelle kirjoituspaperiarkille, mutta itse kirjettä oli vain neljännessivun verran. Se kuului seuraavasti:
"Rakkaat vanhemmat!
Kymmenen päivää olen ollut Grennassa, ja sen ihana asema on saattanut minut aivan haltioihini. Täällä se piilee korkean, pikku viidakon peittämän vuorenharjanteen juurella; joka hetki tämä näyttää uhkaavan romahtaa pienten puutalojen päälle. [Nuori matkustajamme ei käynyt Grennassa eilispäivänä. Monia vuosikymmeniä on siitä kulunut. Tekijä.] Pidän tästä kaupungista. Sillä on ainoastaan yksi katu, niin että melu ei paljoa häiritse, ja suuresti nautin sydämessäni nähdessäni, miten kullakin on kotinsa edessä sirot ja siistityt pikku puutarhansa…"
— Kaikkia loruja! — keskeytti ruukinpatruuna.
— Tuota ei kai kukaan tiedä entuudestaan! Eiköhän hän ole käynyt pormestarin luona — minä olen Grennan pormestarin vanha tuttu; ja olisinpa tiennyt hänen matkustavan sinne, niin olisin antanut hänelle suosituskirjeen.
— Ehkä siitä kerrotaan jotakin etempänä, isä — ethän ole vielä lukenut loppuun.
— Niinpä kaiketikin! Ei, ehei, ei mitään vierailuja! — Ja ruukinpatruuna jatkoi:
"Muuten ei minulle näinä päivinä ole mitään merkillistä tapahtunut…" — Sen uskon helkkarin hyvin! — mutisi ukko ja lykkäsi silmälasejaan ylös ja alas. — Mitäpä sellaisille tapahtuisi, jotka eivät kiinnitä huomiotaan mihinkään — … "Minä en ole onnistunut pääsemään kenenkään ihmisen tuttavuuteen…"
— Tuollainen, tuollainen…
— Ole nyt vaiti ja lue loppuun! — keskeytti Agneta-rouva hänen huudahduksensa. — Eihän hänkään saata juosta yltympäri kaupunkia ventovieraiden ihmisten perässä — hänen kaltaistaan ei ole tekeytyä tuttavaksi sillä tavalla!