Ylijahtimestarin poskiparta nytkähti pari kertaa. Tätä liikettä lukuunottamatta ei hänessä huomannut mitään muutosta.
Ja silloin Karl August vaihtoi Alman kanssa katseen, niin pitkän, niin sydämellisen syvän kuin se olisi ollut viimeinen. Tytön kasvot olivat kalpeat, Karl Augustin hehkuvan punaiset; nopein askelin hän riensi määrätylle paikalle.
Jälleen syvä hiljaisuus… Alma kuuli oman sydämensä lyönnit.
Pitkälti tähtäämättä Karl August ojensi pyssyn, asetti sen jonkun verran pilkkaa korkeammalle, laski sitten hiljaa alemmaksi ja laukaisi juuri kun piippu oli määrätyn pisteen korkeudella.
Samassa kuului hiljainen huudahdus — se oli ilonhuudahdus, jota Alma ei saattanut tukahduttaa; vasen silmä oli kadonnut… Nyt rakkaudenjumala oli kokonaan sokea.
Kaikuva hurraahuuto, kolmasti toistettuna, soi halki Ombergin metsäisten laaksojen. Voittajana Karl August polvistui morsiamen jalkojen juureen.
Samassa hetkessä ruukinpatruuna antoi vilvoittavan nenäliinan vaipua kasvoiltaan ja vastaanotti alentuvaisella kohteliaisuudella ympärillä seisovien onnentoivotukset, samalla kun hänen kätensä hapuillen toista taskua veti esiin hyvin täytetyn rahakukkaron, josta rikas mies, ylpeänä kuin isänsä ja isoisänsä isä, kuninkaallisella tuhlaavaisuudella siroitti hopearahoja kansan joukkoon…
Mutta katselkaammepa ylijahtimestaria, kun hän nyt koko kokoontuneen yleisön läsnäollessa laskee Alman käden Karl Augustin käteen — kuulkaamme miten hän murtuneella, mutta kirkkaalla äänellä huudahtaa: — Tämä nuori mies on rehellisesti taistellut itselleen minun tyttäreni käden tavalla, jonka olen itse määrännyt voidakseni ratkaista hankalan vaalini näiden kahden oivallisen ja kunnioitettavan herran välillä. Lahjoitan hänelle niinmuodoin hyvästä ja lämpimästä sydämestä parhaan, kallisarvoisimman mitä minulla on. Eläkööt kihlatut!
Ja jälleen kajahti kolminkertainen eläköönhuuto, johon torvien mahtava kaiku ja samppanjapullojen paukkuvat korkit hauskasti yhtyivät.
Jottei vaikutelma häiriintyisi, ylijahtimestari ei kertonut ollenkaan siitä seikasta, että Karl August — aivan kuin Alma oli arvannutkin — joka tapauksessa oli tuleva hänen sulhasekseen. Ylijahtimestari ja majuri olivat keskenään sopineet ja päättäneet, että majuri, siinä tapauksessa että voittaisi, jalomielisesti luopuisi oikeudestaan; ja juuri sen tapauksen varalle ylijahtimestarilla — joka oli pitänyt asian ratkaistuna — oli valmis luovutuspuhe saatavissa. Nyt, — kun Karl August oli osoittautunut voittajaksi — lausui hän täydestä sydämestään sen vähän mitä puhui, samalla kun hän oli varsin tyytyväinen siihen, että kansa — kun Karl Augustista kuitenkin joka tapauksessa piti tulla hänen vävynsä — näki että hän oli miestä puolestaan, kyllin hyvä voittamaan itselleen taistelussa morsiamen.