IV.
Kärsimättömämpänä kuin koskaan ennen ruukinisäntä odotti sitten seuraavaa kirjettä, joka tulikin kohdakkoin. Laajemmalti kuin kumpikaan edellinen se sisälsi jotakin molemmista niistä asioista, jotka ukon oli tapana jakaa terveeseen järkeen ja loruihin.
Kirje oli jälleen päivätty Hjo'ssa ja kirjoitettu iltaa jälkeen Karl
Augustin paluun Ombergista.
"Rakkaat vanhemmat!
Nyt saatan sanoa eläneeni — niin, eläneeni kokonaisen vuorokauden
täynnä sanomatonta iloa!
Mainitsin viime kirjeessäni aikovani Ombergiin. On niin houkuttelevaa
katsella läntiseltä rannalta itäiselle; sinne todellakin aivan ikävöi.
Vuokrattuani eräänä aamuna itselleni veneen ja saatuani pari merimiehen-alkua hoitamaan purjeita tahi airoja — kumpia vain tarvittaisiin — nousin puolelta päivin alukseen, mukanani matkakarttani, näköputkeni ja pari mielirunoilijaani, kuluttaakseni niiden seurassa aikaani järven yli kuljettaessa.
Tuuli, jota aluksi saattoi sanoa välttäväksi, tyyntyi vähitellen siinä määrin, ettei purjeita tarvittu. Ja sen sanon: hyvä oli, ettei käynyt päinvastoin. Sillä en tiedä, olisiko minua haluttanut nähdä näiden hiljaisten merimiesten varustautuvan ankaraa myrskyä vastaan. Valmistautuessaan irroittamaan purjeet tahi käärimään ne kokoon, osoittivat he niin suurta tottumattomuutta vesilläoloon ja niin suurta hentoutta airoja pidellessään, että uskalsin hieman ilmaista tyytymättömyyttäni. Mutta he olivat hyvänahkaisia rahjuksia ja vastasivat aivan levollisesti: 'No, jollei mene niin nopeasti, niin meneehän sen verran hitaammin!' Eikähän siihen ollut mitään vastaanväittämistä. Ja kun ei tullut mitään tuulenpuuskaa, jonka avulla, kuten he lausuivat, tuntui kuin joku juoksisi ja lykkäisi takaapäin, silloin vene lipui ylen hiljaa ryhdittömien aironvetojen voimasta, niin että minulla oli hyvää aikaa tarkastella miehistöni eleitä. 'Kas niin, Kalle, nyt otamme hieman vahvistusta!' lausui toinen toveri ja kohotti viinapullon huulilleen, pienissä sirrottavissa silmissään sellainen himon tuli, että tuskin luulin sen sammuvan koko puolituoppisen sisällyksestä. 'Se on tietty', vastasi Kalle ja tarttui vuorostaan pulloon. Mutta kun he sitten laskivat pullon pois, huomattiin, että he olivat vain maistelleet sen verran kuin hienoin neito. Heidän miehevyytensä puolustukseksi täytyy minun kuitenkin mainita, että tätä maiskuttelemista uudistettiin ainakin joka neljännestunti, josta myöskin seurasi, että pullon kärpäset pian joutuivat kuiville. Mutta korppu, joka oli heidän välissään teljolla ja aina naukun jälkeen kulki suusta toiseen, oli ainoastaan puoliksi jyrsitty, meidän saapuessamme Hevossaaren majataloon, joka on aivan vuoren eteläpuolella.
Siirryttäessä lännestä itään näkee koko ajan, miten suurenmoinen Omberg vähitellen aukenee yhä selväpiirteisempänä, ja seisoessa näiden pystysuorien vuoriseinämien edessä, jotka vaipuvat aina neljänsadan jalan syvyydelle veteen, valtaa ehdottomasti hämmästys ja ihailu mielen. Tämä syvyys — siinä on Vetterin syvin kohta — ynnä se seikka, että Omberg on muutoin laakealla rannalla, on antanut aihetta siihen rohkeaan oletukseen, että tällainen vuorijättiläinen on jossakin maanmullistuksessa vedenpohjasta ilmoille singonnut. Oli miten oli, siinä se nyt — valtavana muistopatsaana purjehtijoille — majesteetillisesti kohottaa yli koko seudun maitten ja vesien tuon mehevän metsän ja nuorteiden niittyjen seppelöimän päälakensa.
Päivänlaskun aikana saavuimme Hevossaareen; ja saatuani huoneen ja hieman virvokkeita vuokrasin pienemmän veneen soutaakseni rotkoihin. Tässä merkillisessä vuoressa on näet niin suuria onkaloja eli holveja, että niistä mahtuu aivan hyvin sisään.