Niin pitkälle ruukinpatruuna ja Agneta-rouva olivat päässeet lukiessaan tätä Karl Augustin kirjettä, jota ukko oli luvannut puolisolleen olla minkäänlaisilla huomautuksilla keskeyttämättä, oli siinä mitä oli. Mutta äkkiä hän rikkoi kaikki lupaukset ja hyvät aikeet; ja voimakkaasti huutaen "siunaa ja varjele, jos olen milloinkaan kuullut moista kuutamolorua" arvoisa ruukinpatruuna purki ilmoille kaiken sen kärsimättömyyden, joka niin pitkän ajan oli kuohunut hänen mielessään.
— No, mitä nyt? — kysyi Agneta-rouva, joka oli huomannut rajusään olleen tulossa.
— Lempo ties — minä en tiedä! Mutta sen ainakin saatan sanoa, että ainoastaan rutihullu täyttää kokonaista kaksi taajaankirjoitettua sivua pelkällä iltaruskolla, kuutamolla, purppurapilvillä ja vuorenhaltioilla; että itse paholainen on mennyt poikaan! Eikös hän aiota niin järkevästi, että luulisi kirjeen viisaan ihmisen kirjoittamaksi — tunsin sydämeni aivan ilosta sykähtelevän. Mutta sitten hän yhtäkkiä syöksyy virtaan, joka on pajan vieressä olevaa koskea vuolaampi, ja millä hän sitten myllyään käyttää? Niin, ainoastaan mielikuvilla, tunteilla, kuolleilla haukoilla ja muulla lorulla, joka kyllä saattaa soveltua rakkautta kaipaavalle tytölle, mutta ei koskaan minun ruukkini ja…
— Ja sinun kahdenkymmenen tilasi perilliselle! — täydensi Agneta-rouva.
— Haa, juuri niin, kahdenkymmenen tilani! Niitä ei kylvetä eikä korjata haukansiivillä ja purppuraviljalla! Mikä viheliäinen lörpöttelijä… Anna minulle piippu ja lehdet!
— Silloin luen toisen puolen hiljaa.
— Sen saat jättää tekemättä — saatat kyllä odottaa huomiseen. Siinä ei ole juuri mitään uteliaisuutta herättävää.
Mutta sanomalehdillä ei ollut mitään hauskempaa kertomista, tahi ruukinpatruuna unohti pahastuksensa ja tosiaankin halusi kuulla kirjeen lopun — lehdet yhtäkaikki heitettiin pois, ja sanoen "no annetaanhan tulla loppukin", ruukinpatruuna jälleen otti esille Karl Augustin kirjeen.
Hymähtäen äiti täytti lasin helmeilevällä oluella ja tarjosi ukolle. —
No; mitäs muuta tuo rakas poika sitten kirjoittaa?
— Ahaa, — vastasi isä pitkäveteisesti pyyhkien suutansa — sinä panet mainiota olutta, Agneta! En luule Lindaforsissa enää valmistuvan mitään sellaista sinun lähdettyäsi… Mutta kuulehan nyt!