'Mutta mitäpä sanoisin, isä-kulta, kun olen näin hairahtunut?' kysyi tyttö ja koetti huomattavasti ponnistaen katsoa isäänsä silmiin.
'Mitäkö? Mitä hyvänsä — kun et vain ole vaiti!… Ah, minun autuas vaimoni! Söin kaksi kertaa niin paljon hänen eläessään: suutahdukset ärsyttivät ruokahalua — sellaista naista ei ole enää tässä maailmassa. Mutta mene nyt kotiin, ja pidä silmäsi auki: täsmälleen kello kolme sinulla on kahvi pöydällä!'
Juuri kun tyttö oli rientämäisillään pois, huusi isä hänet takaisin — ja minä olisin halunnut puristaa tuon kummallisen vanhan herran kättä, kun hän yhtä karkealla äänellä, joskin silmät olivat saaneet aivan toisen ilmeen, komensi: 'suutele minua!' Ja silloin tytär kavahti hänen kaulaansa, ja hänen hienot poskensa hehkuivat ilosta ja punastuksesta, kun isä laskien kätensä hänen leukansa alle suuteli häntä otsaan, jonka jälkeen hän nopeasti katosi metsätietä, ja tytär — pikku kili mukanaan — laskeusi mäkeä alas.
Kas, siinä koko seikkailuni! Olin nähnyt ylijahtimestarin tyttärineen.
Illalla menin Hjo'hon, missä viivyn vielä pari päivää silmäilläkseni takaisin suloiseen Ombergiin ja iltausvissa nähdäkseni, miten kasakkani ottelevat Vetterin ulapalla…
Teidän
Karl August."
— Ja siinä koko seikkailu, — sanoi Agneta-rouva kiertäen kirjeen moniin poimuihin. — Hän matkustaa kyllä näkemättä vestaaliaan. Voi minun yksinkertaista poika-parkaani, sinusta ei tule koskaan oikean seikkailun sankaria!
Mutta jätämme nyt Lindaforsin ja seuraamme Karl Augustia.
VI.
Kymmenen päivää Ombergista paluunsa jälkeen Karl August oli vielä
Hjo'ssa.