Kaikeksi onneksi Neta-neidillä oli se hyvä ymmärrys, että hän joudutti paistia, jota ukko aina itse leikkasi, ja siten tarina keskeytyi alkuunsa, Karl Augustin mielihyväksi, hän kun ei pitänyt eräänlaatuisista väljähtyneistä kaskuista.
Paistin mukana tuli luvattu madeira, jonka näkeminen elähdytti isännän pitämään hilpeän puheen; sen loppuna oli kuitenkin muutamia vakavia, sydämestä lähteneitä sanoja vieraalle.
Mutta Alman poissaolosta ei puhuttu; ja turhaan Karl August odotti saavansa iltapäivällä jotakin valaistusta asiaan. Hän ei enää ollenkaan pelännyt tytön tapaamista. Ylijahtimestari kävi sillävälin yhä kohteliaammaksi ja kohteliaammaksi. Herrat kutsuttiin hänen yksityishuoneeseensa juomaan kahvia ja tupakoimaan. Kaikki harvinaisuudet katseltiin, jokaisella esineellä oli vaiheensa, jotka omistaja muisti kertoa. Kun oli tehty retki vuorelle, päättyi viimein ilta, — eikä Almaa vieläkään näkynyt.
Karl Augustin oli mahdoton kysyä. Hänen täytyi vihdoin sanoa hyvästi ja ilman paluun toivoa, sillä joskin hän pari kertaa oli maininnut oleskelevansa vielä viikon paikkakunnalla, ei ylijahtimestari ollut sitä kuulevinansakaan, vaan portilla erottaessa muitta mutkitta toivotti vieraalleen onnellista matkaa, ilmaisten ilonsa tämän lyhyen tuttavuuden johdosta ja pyytäen, että herra ruukinpatruuna palauttaessaan mieleensä Ombergin matkan myöskin muistelisi vanhaa ylijahtimestaria.
— En koskaan, — sanoi Karl August jonkun verran kiihkeästi, — en koskaan saata unohtaa Ombergissa käyntiäni enkä… enkä tapausta Alvastrassa. — — Toivoakseni ei mikään pahoinvointi…
— Ei, ei, ei, ainoastaan vähän säikähdyksen jälkivaikutusta, joka ei merkitse sen enempää… Mutta harvoinpa näkee taivasta tuollaisena! Tiedättekö, herra ruukinpatruuna, minä olen aina väittänyt: missään muualla ei saa nähdä niin ihanaa iltaruskoa ja niin kirkasta vettä kuin täällä. Omberg on paratiisi.
— Ja herra ylijahtimestari vartioi itse sen porttia, — uskalsi Karl
August lausua.
Ylijahtimestari nauroi ja näytti olevan huomautuksesta hyvillään: hän siveli leukaansa ja veti kokoon suupielensä, kuten aina hyvällä päällä ollessaan, ja sanoi leikillisesti: — Portinvartijan tehtävä ei olekaan ihan helppo. Mutta tulkaa vuoden kuluttua, niin kaikki paratiisin portit ovat selkoselällään.
— Mitä se merkitsee? — kysyi Karl August huonosti salaten kiivauttaan.
— Oh, ei mitään muuta, — sanoi ylijahtimestari, — kuin että paratiisilintu lienee silloin muuttanut majaa… Mutta minä viivytän herra ruukinpatruunaa — kiitos vielä kerran hauskasta seurasta!