— Vedenneito tietysti! Hän kohottaa sille ylös muureja ja valleja ja torneja ja mitä kaikk hänen valtaansa kuuluu.
Hämmästyksissään siitä, että kuuli tämän jättiläisolennon puhuvan aivan lapsen tavoin kysyi Karl August: — Oletko tältä paikkakunnalta kotoisin?
— Olen kyllä, olen syntynyt täällä Vetterin rannalla; mutta suureksi tultuani läksin kirvesmieheksi merille, ja sitten olen ollut sekä tuulessa että tuiskussa ja ohjannut päivinäni monta alusta. Mutta tultuani vanhaksi heräsi minussa halu päästä jälleen kotiini, sillä Vetterin kaltaisella järvellä ei ole vertojaan!
— Mikä on nimesi? — kysyi Karl August, yhä enemmän kiintyen uuteen tuttavaansa.
— Johannekseksi minut ristittiin, mutta sitten, — lisäsi hän ylpeyden ja ujouden sekaisella äänellä, — minua on sanottu luotsivanhimmaksi. Olen nyt täällä veneenrakennustöissä; muuten asun yksikseni pienessä mökissä vuorella tästä pohjoiseen.
— Käykäämme istumaan, — sanoi Karl August istuutuen itse kivelle. —
Kerro minulle jotakin seikkailuistasi.
— Minun seikkailuni ovat liian vähäisiä, voidakseen huvittaa hienoja herroja! vastasi luotsivanhin jäykästi.
— Mutta sanoppa edes ensiksi, uskotko tosiaankin vedenneitoon ja hänen mahtiinsa?
— Ah, älkää kysykökään sellaista! — vastasi ukko varsin vakavana. — Kangastus ja vedenneito — pitääkö ihmisen nyt olla niin uppiniskainen, ettei voi pitää hyvänään, mitä Luoja itse tahtoo hänelle ilmaista, vaan etsii itse sille nimiä ja tekee sen niin luonnolliseksi, että siihen aivan saattaisi käsin koskea! Ei, ei nuori herra, tuo joka näkyy ilmassa ei ole mikään kangastus enempää kuin sekään mikä vesillä kuvastelee on mitään utukuvia, jommoisiksi epäusko tahtoo sen tehdä. Ja vedenneidon olemassaolon ja sen, että papit ja profeetat ovat sitä kunnioittaneet, osoittaa paraiten suojeluskirja, minkä se pappi, joka ensiksi tahtoi mitata Vetterin, antoi laatia niille, joiden piti lähteä samalle asialle, jottei mikään paha saisi heitä valtoihinsa. Se mies tiesi mitä teki!
— Niin, ellei se vaan ollut viekas keksintö heidän pelkonsa voittamiseksi, — huomautti Karl August hymyillen.