Samana iltana, kun hän koko päivän oli ollut huumaavan autuuden vallassa, siinä taivaallisessa uskossa, että oli muuttanut Edeniin, kirjoitti hän kotiin seuraavat rivit:
"Pyydän teitä, rakkaat vanhemmat, olemaan aivan rauhassa, jollette pitempään aikaan kuule minusta mitään! Olen terveempi ja tyytyväisempi kuin olen koskaan ollut. Mutta koska minun on mahdoton sietää, että niitä vaikutelmia, joiden vallassa olen nyt kokonaan tässä Jumalan ihanassa luonnossa, sekoittaisi aineellinen ajatus: tänään sinun tulee kirjoittaa kirje, ajatus, joka kenties uutena moitteena palaisi joka päivä, niin pyydän Teiltä edeltäkäsin, rakkaat vanhemmat, anteeksi, että minä joksikin aikaa kokonaan jätän kirjoittamisen — josta seikasta isä, jos oikein muistan, joka tapauksessa minua kiittää ja äiti — kaikista äideistä hellin — varmankin antaa anteeksi pojalleen
Karl Augustille.
J.K. Sensijaan lupaan kautta kunniani, että palattuani isä huomaa, etten enää ole mikään toimeton uneksija; aion nyt alkaa elää, elää mukana elämässä ja antaa isälle välttämättömän korvauksen kaikista niistä vuosista, jotka isä on kärsivällisenä odottanut."
Tämän kirjeen Karl August vei samana yönä Hjo'hon, missä hän ei kuitenkaan viipynyt kauemmin kuin tarvittiin kapineiden kokoamiseen ja sälyttämiseen, jotka hän seuraavana päivänä muutti mukanaan Hevossaareen. Sieltä hän nyt vuokrasi itselleen kunnollisen huoneen seuraavaksi kuukaudeksi, aikoen toistaiseksi oleskella paikkakunnalla — kasvien tutkimista varten.
XII.
— Isäsi on jo kolmasti kysynyt sinua! — sanoi Neta-täti, joka jo kappaleen matkan päässä talosta tuli Almaa vastaan hänen palatessaan kukkulalle tekemältään aamukävelyltä.
— Kysynyt minua? — toisti Alma. — Enhän ole laiminlyönyt aamiaistuntia!
— Et, kello on vielä kymmentä vailla kymmenen, mutta mitä sinä näin varhain aamusella juoksentelet?
— Ei tätä voi sanoa varhaiseksi, täti! Tahdoin nähdä pienen luolan, jonka luotsivanhus teki minulle eilen.