— Niin, melkeinpä sellainen se saisi olla.
— Ahaa, miksipä ei. Sinulla on mielijohteesi, ja silloin saattaisit paljoa varmemmin saada myöntävän vastauksen ruukkisi ja tilojesi tähden. Sen, jolla itsellään ei ole mitään, täytyy aina katsoa, että hän tekee hyvän naimiskaupan.
Se nuoli ei mennyt aivan harhaan päämäärästään.
Karl Augustille ei mikään ajatus olisi saattanut tuottaa suurempaa kiusaa kuin se, että joku tahtoisi hänet hänen isänsä rikkauksien ja laskelmoimansa perinnön vuoksi. Se nainen, johon hän mahdollisesti joskus sattuisi rakastumaan, kenties valehtelisi hänelle rakkautta, päästäkseen rikkaaksi ja arvossapidetyksi rouvaksi.
Äidin tekemistä huomautuksista hänen sydäntään jo paisutti pahastus: olihan äiti, joka tarkoin tunsi naiset, avoimesti lausunut sen, mitä hän itse salassa pelkäsi.
— Sinä vaikenet, — sanoi Agneta-rouva katsellen poikaa, joka miettiväisenä tuijotti avaruuteen.
— Minusta tuntuu tuskalliselta, että te, äiti, olette riistänyt minulta ainoan tyydyttävän ajatukseni: nimittäin sen, että saattaisin löytää köyhän tytön, joka rakastaisi minua itseni vuoksi.
— Loruja, lapseni, turhia haaveita. Eivätkö muut kuin köyhät tytöt saata rakastaa sinua itsesi vuoksi… Tiedätkö, rakas poika, mistä olet saanut sairaalloisia mielijohteita? Niin, juuri noista filosofia-kirjoista, joita veit mukanasi metsään. Hyi, millaisia oppeja niissä olleekaan! Isä ei koskaan vilkaissutkaan sellaisiin.
— Sen kyllä uskon — ja tämä nuori neiti on teille, äiti, hyvin mieluinen.
— Niin, paras Karl Augustini, hänen kanssaan tekisit oikein hyvän naimiskaupan; mutta — lisäsi Agneta-rouva vaatimattomassa viekkaudessaan, — sanotaan, ettei hän halua mennä naimisiin.