— Ei niin vanhakaan, Alma, ettei nuoren miehen talvi voisi joutua yhtä pian kuin minunkin. Hän on nuoruuden, minä miehuuden iässä: mutta vuodet eivät vaikuta paljoa tunteiden elämään: niin kauan kuin ne ovat terveet, saattavat vuodet vieriä — me emme silti vanhene.
— Mutta minä itse olen niin nuori! — lisäsi Alma.
— Naisen nuoruus ja kukoistus — se on usein nähty — kuihtuu niin pian, että tuskin muutamaa vuotta tarvitaan ennenkuin hänen kauneutensa häviää. Silloin nuori, vilkas mies kylmenee; sellaisia esimerkkejä on nähty paljon. Jos tyttö sensijaan on joutunut naimisiin vanhemman, vakiintuneen miehen kanssa, ei kauneuden menettäminen merkitse paljoa: miehelle hän on kuitenkin aina nuori, sillä hänet kiinnittää sielun ja sydämen parempi kukoistus. Kaiketi hänkin kernaasti näkisi miten runsaina ruusut kukkivat, mutta lehtien pudottua hän sulkee hänet hellemmin sydämelleen ja suojelee häntä rakkaudella jokaiselta kylmältä tuulelta, joka tahtoo häntä vastaan puhaltaa.
Silloin Alma istui sanatonna. Mistä majuri, levollinen, vakava majuri, oli saanut kaiken tämän? Se helähti, se teki vaikutuksensa, mutta ei suinkaan viehättävää. — Miten kauheata olisikaan tulla rumaksi, vanhaksi ennen aikojaan ja rakastettunsa hylkimäksi! Silloin, oi silloin, — mutta miksi täytyisi juuri niin käydä!…
— Mitä minulle vastaat, hyvä Alma? — kysyi majuri vetäen hänen käsivartensa lähemmäksi itseään.
— Olen liikutettu, — kuiskasi tyttö, — mutta en voitettu. Olen sitäpaitsi jo lahjoittanut sydämeni ja uskollisuuteni sen arvoiselle miehelle… Voi, paras majuri Kling, pelastakaa minut isästä. Jos minut pakotetaan antamaan myöntävä vastaus, niin vakuutan, etten koskaan lausu sitä muutoin kuin huulillani.
— No, hyvä, olet kenties oikeassa! Mutta sinä et pääse ilman koetusta. Sadat tytöt ovat harhaluulossaan syrjäyttäneet miehen, jonka kanssa, jollei ohimenevä intohimo olisi ollut järkeä voimakkaampi, he olisivat tulleet onnellisiksi. Alma, sinun täytyy olla nimellisesti minun morsiameni, ei niin paljoa minun kuin oman itsesi tähden. Jos sinä nyt kieltäydyt tänä hetkenä tahi jos minä luovun kädestäsi sinun tunnustuksesi vuoksi, niin tiedät itse, mitä saat odottaa isältäsi, jonka hartain toivomus — — liittyy minun toivomukseeni.
Jos sinä sensijaan et asettaudu hänen tahtoaan vastaan ja pyhästi lupaat minulle vilpitöntä luottamusta, niin minä lupaan sinulle juhlallisesti, että saat varmasti olla vapaa, jos vielä tunnet samaa vastahakoisuutta minua kohtaan.
— Ah, — sanoi Alma, puoleksi huoaten, puoleksi ihastuksissaan, — se on vaikea, hyvin vaikea ehto — mutta siihen liittyy myöskin varma toivo! Ja jos minä nöyrästi suostun siihen, niin tehän lupaatte minulle, että minua ainoastaan sanotaan morsiameksi ja että minä saan ilmoittaa sekä ehdot että palkinnon… hänelle…
— Hänelle, joka tästä päivästä alkaen lakkaa omistamasta vähintäkään oikeutta sinuun! Niin, kernaasti! Vaadin kuitenkin, että hän kunniallisena miehenä ei koeta läsnäolollaan, kirjeillään eikä salaisilla viesteillä muistuttaa itsestään. Mutta tämän vuoden jälkeen on hänellä oikeus kuulustaa asiaa, ja jos sinä silloin olet vakuutettu voivasi tulla ainoastaan hänen kanssaan onnelliseksi, niin saat silloin mennä hänelle!