— Luoja varjelkoon katsomasta mitenkään muutoin, ja terävin silmin lisäksi… Kuuleppa, poikani, ehdottaisin sinulle, että pitäisit päiväkirjaa!
— Päiväkirjaa, — toisti nuori mies, kasvoissaan selvä vastenmielisyyden ilme. — Varjelkoon, isä, minä en suinkaan aio pitää mitään päiväkirjaa!
— No, sepä kumma. Mutta miksi et?
— Koska minusta tuntuu hullunkurisimmalta ja vastenmielisimmältä, mitä saatan ajatella, että joka päivältä merkitsisin ajatukset ja vaikutelmat, joita minulla on ollut, ja sitten monien päivien kuluttua lukisin: Kesäkuun 21 p. ajattelin, sanoin ja tein niin, 22 p. tein sen, ja sitten jälleen sen ja taaskin sen — ja sitä samaa koko matkan. Tulisin ikäänkuin pimeänaraksi nähdessäni kaikkien näiden kuolleiden ajatusten kummittelevan vastassani paperilla ja muistellessani, mitä hullutuksia on ollut mielessäni tahi olen tehnyt.
— Mutta, rakas poikani, sinä olet nyt, kuten useimmiten, eri mieltä isäsi kanssa ymmärtämättä häntä. Tarkoitukseni ei suinkaan ole, että sinun pitäisi kirjoittaa muistiin kaikki hullu… kaikki ne asiat, joita sinä ajattelet, sillä silloin olen varma, että siitä tulisi päiväkirja, jota minä en ymmärtäisi — ja se ei ole päiväkirjan tarkoitus.
— No, mikäs isästä on sen tarkoitus?
— Niin, päiväkirja, muistelo, on muitta mutkitta selostus, ei kuten sinä sanot ajatuksista ja vaikutelmista, vaan tapauksista, oikein todellisista, joita me elämme, ja sitä lähinnä paikoista, joiden ohi matkalla kuljemme. Niinpä sinä esimerkiksi tulet kaupunkiin. Jos se on merikaupunki, niin saatat aina laskea saavasi hyvän vastaanoton, sillä meidän rautamme on tunnettu ja saavuttanut suosion kaikkialla, mistä sitä voi laivalla lähettää, ja sellaisille lankuille, joita Lindaforsista saadaan, saa etsiä vertaa! No, hyvä; tultuasi kaupunkiin katselet satamaa, kirkkoa, raatihuonetta ja muita merkillisyyksiä, joista sitten on hauska kertoa, ja käydessäsi kaupunginasukkaiden luona saatat aina jollakulla sanalla ohimennen mainita meidän tuotteittemme suunnattomasta vaihdosta, — eihän se haittaa. Liikeasioita ei ole koskaan syrjäytettävä! No, maalla sinä taas kohtaat kaikkein suurimmat hauskuudet, jos vaan tahdot huvittaa mieltäsi: toisella tilanhaltijalla on joku laitos aina erilainen kuin toisella, ja jos huomaat jotakin, millä on erityinen arvo ja merkitys, niin yhtäkkiä sinulla on päiväkirjasi esillä, ja sinä panet sen muistiin. Etkö nyt ymmärrä päiväkirjan tarkoitusta?
— Ymmärrän, mutta se lisää vain minun vastenmielisyyttäni sellaisen pitämiseen, sillä niin ikävää kuin onkin nähdä vaikutelmiaan kirjakaapeissa vankoissa kansissa, niin vieläkin paljoa sietämättömämpää olisi katsella tuollaisia rihkamoitsijalaskelmia! Mutta minä kirjoitan sensijaan kirjeen silloin tällöin, ja mikäli kykenen, teen selkoa näkemistäni ja siitä mitä minulle tapahtuu.
— No, kiitos siitä — onhan sekin tyhjää parempi. Mutta lupaa minulle, ettet kirjeissäsi, joiden tiedät olevan niin rakkaita sekä äidille että minulle, kovin paljoa esitä tuollaista kamaa, minkä tiedät minulle vastenmieliseksi.
— Koetan muistaa sen, isä. Mutta minä en määrää mitään aikaa: kirjeet saavat tulla silloin kun minulla on halu kirjoittaa.