— Hyvä, hyvä. No, mihin aiot lähteä?
— Sitä en tiedä, enkä tahdokaan tietää. Hevonen saa määrätä matkan maantielle saavuttuamme. Ensi taipaleelle otan kyydin kotoa.
— Hm, hm! — mutisi ruukinpatruuna. — Mitähän jos minäkin olisin ollut samanlainen nuorena!
Matkapäivänä ruukinpatruuna puolisoineen seurasi lähtevää poikaa tienristeykseen, nähdäkseen kumpaan suuntaan hevonen lähtisi. Tehdäkseen valinnan vieläkin vapaammaksi Karl August heitti ohjakset käsistään ja liittyi isän ja äidin seuraan.
Näyttää kuin nuoren herran oma hevonen olisi johonkin määrin tottunut omin neuvoin ratkaisemaan asiat, sillä määräystä odottamatta se jyrkällä päättäväisyydellä kääntyi vasempaan, vaikkakin lähin kaupunki oli oikealla…
— No, mitä ennustat tästä alusta, äiti? — kuiskasi ruukinpatruuna paremmalle puoliskolleen.
Ja Agneta-rouva vastasi hurskaasti: — Ihminen päättää ja Jumala säätää, ja sentähden en tahdo mitään ennustaa.
Poika hymähti vastaukselle. Ja hellästi syleillen hän erosi vanhemmistaan, joita hän mielestään ei koskaan ollut rakastanut ja kaivannut siinä määrin kuin nyt, eron hetkellä. Ja jotakin tästä oli kirjoitettu siihen lippuun, jonka renki toi mukanansa, palatessaan hevosineen ensimäisestä majatalosta.
III.
Pari viikkoa oli kulunut Karl Augustin lähdöstä.