Toisesta piilopaikasta hän sitten odotti heidän palaamistaan; ja sykkivin sydämin ja hehkuvin poskin hän katseli, miten Alma keksi pikku kirjeen ja otti sen haltuunsa.
Syvästi henkeään vetäen hän vetäytyi syrjään, jottei kukaan häntä yllättäisi; ja niinmuodoin hänen täytyi kieltäytyä ilosta katsella enemmän rakastettuaan.
XIX.
Jo hyvän matkan päässä portin ulkopuolella ylijahtimestari tuli majuria ja tytärtään vastaan. Mutta turhaan vilkas katse etsi iloista ja tyytyväistä ilmettä tulevan vävyn piirteistä: ne olivat tavallista vakavammat — ja keksinnön seurauksen sai Alma hyvittää.
— Näkyy, että olet ollut hilpeässä ja hauskassa seurassa! — sanoi hän iskien säkenöivän katseen tyttöön. — Enpä ihmettele, että majuri ei pyytele hääpäivän määräämistä! Mutta minä sanon: kun asia pitkästyy, niin se sitkistyy — ja niinpä, jos veljeä miellyttää, matkustamme perjantaina ottamaan kuulutuksen. Saatamme silloin pitää häät juuri Alman yhdeksäntenätoista syntymäpäivänä. Tämä äkillinen ehdotus, lausuttuna äänellä, joka selvästi ilmaisi, että majurin epäröimiset pidettäisiin loukkauksena, oli saada Alman sydämen pakahtumaan. Mihin hänen rohkeutensa nyt katosi, mihin tuo iloinen kaipuu, jolla hän oli odottanut tämän kuukauden loppua? Tässä hetkessä hän, isä silmiensä edessä, olisi välttääkseen pelottavaa selontekoa toivonut ainoan kuukauden pitkittyvän kolmeksi.
— Kiitän mitä sydämellisimmästi veljeä ehdotuksesta, joka todistaa, että veljen ajatustapa aina on muuttumaton, — vastasi majuri, — mutta minä…
— Mitä nyt? — keskeytti ylijahtimestari, hämmästyksessään unohtaen kaikki kohteliaisuuden säännöt, — mitä tämä merkitsee? että minun ajatustapani ei ole muuttunut, se ei kai tarkoita sitä, että on olemassa joku toinen, joka on muuttanut omansa — sillä silloin, silloin… en tahdo sanoa enempää! Toivoakseni veljen sanat saivat ainoastaan sattumalta niin kummallisen muodon!
— Olen pahoillani, — lausui majuri kartellen, — että veli otti ne niin pahaksi! Tarkoituksenani oli oikeastaan sanoa, että Alma saisi valittamisen aihetta, jos rikkoisin hänelle antamani varman lupauksen. Veli muistanee: vuoden kuluttua syntymäpäivästään hänen piti…
— Piti olla morsian, niin — ka, niin, siunaa ja varjele, sen muistan aivan hyvin, ja kaikki vanhurskaus on varmaankin täytetty, jos hän tulee morsiameksi juuri sinä päivänä!
— Ei aivan niin, veli, minun täytyy pitää lupaukseni sanasta sanaan! — Majuri näki varsin hyvin, että tässä tarvittiin mitä suurinta varovaisuutta, ja tällä hetkellä hän toivoi sydämensä pohjasta, ettei hän koskaan olisi hullautunut tuohon väärään toivoon, että vuosi poistaisi sen vaikutuksen, minkä vieras oli tehnyt Alman sydämeen — niin, sydämestään hän toivoi, että hänellä samalla olisi ollut tarpeeksi rohkeutta luopua tytön omistamisesta, koska sydän ei saattanut seurata kättä.