— Vai niin, eikös tämä uutinen jo ollut kyllin hyvä kerrakseen! Mutta tulkaa tänään luokseni päivälliselle, niin saamme aluksi tehdä hieman lähempää tuttavuutta keskenämme! — Ylijahtimestari nosti samalla hattuaan ja köpitti piippu suussa ja keppi kainalossa puistoon päin.
Uneksien Karl August jäi seisomaan keskelle arvoitusten sokkeloita. Mutta nähdessään, että niistä oli mahdoton löytää tietä puoleen tahi toiseen, päätti hän autuaallista päivällistä odotellessaan mennä tapaamaan vanhaa ystäväänsä luotsivanhinta, antaakseen hänelle tiedon ihmeteltävästä, taivaallisesta muutoksesta, joka hänen osakseen oli tullut.
* * * * *
Alma ei tiennyt mitään. Hän mietti, aavisteli ja mietti jälleen, mitä oli tuleva. Hänen isällään oli samalla kertaa niin hauska, salaperäinen ja veitikkamainen ulkomuoto; ja majuri — majuri ei ollut, kuten hän oli odottanut, matkustanut kotiinsa; hän näytti päinvastoin vielä tahi oikeammin sanoen uudelleen tahtovan pitää voimassa vanhoja toiveita. — En käsitä sitä, — sanoi Alma. — Mutta jotakin tässä piilee!
— Pukeudu nyt hieman, lapseni, — sanoi ylijahtimestari juostessaan toimeliaana edestakaisin — minulla on vielä eräs päivällisvieras!
Nyt välähti Alman silmiin valo, kaikkein kirkkain ja säteilevin.
Kuvastimelta kysyttiin neuvoa, vaatekomero käännettiin ylösalaisin, lipaston laatikot lensivät edestakaisin, ja puolen tunnin kuluttua Alma oli isänsä huoneessa, punastuen, ujona, kasvoissaan kaikkein puhtain autuuden hohde.
— Tyttö, hitto vieköön, — huudahti ylijahtimestari pyöritellen tytärtään puoleen ja toiseen, — hitto vieköön, miten suloinen oletkin tänään. Näkee kyllä, että itse rakkaudenjumalat ovat valvoneet pukeutumistasi, — ja lisäsi suudellen häntä hellästi otsalle ja veitikkamaisesti vilkuillen tulisilla silmillään: — Sinä näytät kuitenkin melkein liian onnelliselta!
— Eikö minulla ole syytä siihen, isä! — vastasi Alma, ja hänen kasvoillaan oli mitä suloisin ja hellin ilme, — minä, joka ennen olen tuntenut ainoastaan kauhua ja hämminkiä ajatellessani… ketä, sen kyllä tiedät — minä uskallan nyt ajatella, tuntea ja olla onnellinen sinun omien silmiesi edessä, isä!
— On kaunista, on oikein, Almani, että sinun korkein onnesi riippuu varmuudesta, että olet saanut isän hyväksymisen; mutta älä kuitenkaan pidä kaikkea niin vaan ratkaistuna! Meidän on koeteltava tuota nuorukaista — älä kuvittelekaan mielessäsi, että hän saa sinut peräti helposti. Et ole vielä kuullut ehtoja!