»Se on totta — saan kai alkaa ajatella sitäkin jonakin kauniina päivänä, kun nyt ehdin.»
»Niin, siitä olen varma!»
»Kuule kuinka kauniisti puut suhisevat!»
»Niinpian kuin olemme syöneet ja minä olen korjannut ruuan, menemme alas lehtoon, jakun sinä nukut, vilvoittelen minä sinua löyhyttämällä neuloessani.»
»Ei, sinun täytyy varmasti myöskin nukkua, nojautuneena olkapäähäni, kuten eilenkin. Ja kun heräämme, luen minä sinulle — neulomisesi käy silloin paljon paremmin.»
»Oi, kuinka ihanaa! Kun vain saisimme elää kauan, oikein kauan niinkuin nyt!»
»Nauttikaamme mitä meillä on, Viktorineni, siinä on todellinen elämänviisaus! Aika keinon keksii.»
»Mutta, Wilhelm, tulee sentään vähän ajatellakin puolestaan… Sinä et tiedä, minkä suuren kaupan olen tehnyt.»
»Niin, sinä aina ensin ajattelet sellaista, se on tavallista!»
»Sen piti tulla yllätyksenä huomenna sinun nimipäivänäsi, mutta minä en voi odottaa siksi — on niin suloista joskus kielitellä!»