»Tämän uuden omaisuutemme olen hankkinut sillä tavoin, että olen luvannut opettaa Märtha muorin kahta tyttöä lukemaan ja neulomaan, jonka toimen, kuten tiedät, jo olen alkanut.»
* * * * *
Mutta huolimatta perunamaasta, karitsoista ja porsaasta — viimemainittu oli vain tulevaisuuden vara ja perunat kasvoivat parhaillaan — kävi elämä talossa hyvin synkäksi, kun Tidanäsistä tuotu varasto loppui.
Eikä sitä uudistettu — ei siksi, etteivät vanhemmat olisi mielellään niin tehneet, mutta Ulla täti sanoi viisaasti:
»Antakaa heidän olla, niin saadaan nähdä mihin hätä, joka joskus on hyvä opettaja, pakottaa heidät — vielä ei ole kuulunut mitään Wilhelmin asianajosta eikä muustakaan.»
Wilhelm oli kuitenkin ryhtynyt johonkin: Sitten kun ei enää ollut jälellä mitään millä elää, oli hän alkanut kalastella ja metsästellä.
Viimemainittu ei oikein tahtonut luonnistua, sillä ei ollut varaa pitää koiraa; mutta kalastus antoi useinkin jotenkin rikkaan saaliin.
Kun Wilhelm tästä syystä meni ulos aamulla, oli sovittu erityinen merkki, jolla hän aina ilmoitti tuliko mitään syötävää päivälliseksi vai ei.
Jos Viktorine sai nähdä pitkän riu'un pystytettynä, silloin voi hän rauhassa lähettää hakemaan ruokalajin rannasta sellaisena kuin se tuli vedestä.
Mutta jollei riukua näkynyt ennen kello kahtatoista, tuli lapsi raukalle ääretön huoli, sillä sellaisina hätäpäivinä olivat jo espanjalaiset kanat Viktorinen kyynelten runsaasti vuotaessa saaneet heittää henkensä, yksi toisensa jälkeen, ja sitten ei ollut mitään muuta otettavaa, kuin porsas, joka ei vielä ollut »otettavissa», sillä perunankuoret eivät juuri olleet erittäin vahvaa lihottamisainetta.