Mutta niin huolestuneeksi kuin Viktorine tulikin, kun riukua ei tahtonut näkyä, ei hän sentään koskaan tuntenut itseään toivottomaksi, sillä niin kauan kun hän voi tehdä vaikka kuinkakin rajoitettua vaihtokauppaa emäntänsä kanssa, tuli siitä sentään jotakin.
Viktorine kehittyi yhä enemmän.
XVII.
YRITYKSIÄ.
Vihdoinkin käsitti Wilhelm, että hänen täytyi tarttua johonkin muuhun kuin ongenvapaan.
Syksy lähestyi ja Viktorinen kaikki huolenpito ei voinut estää, että hätä, todellinen, kalpea hätä, päivä päivältä tunkeutui yhä lähemmäksi heitä.
Mutta valitettavasti ei toivotusta tulolähteestä ollut sitä hyötyä, kuin oli otaksuttu.
Wilhelmille oli kyllä alkanut tulla halu ryhtyä asianajoon, mutta hän katseli useinmmiten asioita niin eri tavalla kuin asianomaiset, jotka olivat aikoneet antaa hänelle luottamuksensa, että nämä sangen suuttuneina käänsivät hänelle selkänsä, ja sillä tavoin niin sanotut varmat toiveet toinen toisensa perään raukesivat.
»Ensi kerralla käy paremmin!» lohdutti aina lohduttava vaimo.
Mutta ensi kerralla kävi niin huonosti, että Wilhelm, huolimatta velttoudestaan, tuli kotiin melkein raivoissaan.