Viktorine käänsi päänsä, mutta ei sanonut mitään.
»Etkö ole suutuksissasi?»
»Oi en, miksi sitten — hänellä on oikeus tehdä niinkuin tahtoo.»
* * * * *
Sillä aikaa kun sotakamreeri ja hänen rouvansa vastaanottivat muutamien tuttavien onnentoivotuksia, antaen korvaukseksi odotetun päivälliskutsun, kuiskasi morsiamen äiti miehelleen, tuolle suunnattoman rikkaalle kauppiaalle:
»Hän on sitten oikea moukka, tuo notaario — minun on vaikea sulattaa hänen käytöstään tytärtäni kohtaan.»
»Sulata sentään!» mutisi mies. »Muista, että Tidanäs on puolen miljoonan arvoinen maatila ja että minä muutaman kuukauden kuluttua…»
Lause lopetettiin kevyellä yskähdyksellä.
Mutta yskä ymmärrettiin varmasti, sillä vaimo nyökkäsi, hymyili ja — sulatti hyvin vaikeastikin sulavan.