Ja nyt tuli Wilhelm kotiin oikein ahmivan ruokahaluisena…
Vesillä olo hiukasee.
Mutta kun hän tuli tupaan, turvallisena ajatellen Viktorinen alituista kekseliäisyyttä, hän oikein huokasi, sillä pieni lautanen, jossa muna värjötti vihreitten lehtien välissä, näytti — vaikka liinan peittämänä — niin kauhean pieneltä.
»Mitä sinulla on, paras ystäväni? Kalastus ei tahdo, jumala paratkoon, onnistua tänään.»
»Minulla on… minulla on…»
Viktorine punastui, sammalsi ja kalpeni.
Hän ei voinut sanoa mitä hänellä oli.
Wilhelm säästi häneltä jatkon.
Hän kiiruhti ottamaan pois ensin valkoisen ja sitten vihreän peitteen ja löysi — yhden ainoan munan.
Mutta tämä näky teki häneen aivan toisen vaikutuksen kuin mitä
Viktorine oli pelännyt.