Ja sinä, Wilhelm, voisit todenperään voittaa vastenmielisyytesi maatalouteen ja ottaa johtoosi suuret sahalaitokseni. Saisit määrätyn prosentin. Ja äiti tahtoo antaa Viktorinelle — olkoon hänestä kuinka vähän hyötyä tahansa — kunnollisen talousneidin palkan.
Tässä viimemainitussa ei teidän pidä nähdä mitään nöyryyttävää — tarkoitus on vain valmistaa teille niin paljon riippumattomuutta kuin mahdollista.
Olen pyytänyt äidiltä saada yksin välittää tässä asiassa.
Mutta voin vakuuttaa että hänellä on äidin sydän Viktorinea kohtaan. He tulevat kyllä ymmärtämään toisiansa aina paremmin, mitä kokeneemmaksi ja vanhemmaksi miniä tulee.
Mitä Ulla tätiin tulee, niin en voi sanoa terveisiä häneltä, sillä hän
on nyt poissa pienellä liikematkalla.
Jumala olkoon kanssanne. Kun olette tehneet päätöksenne, niin kirjoita
— lähetän vaunut hakemaan teitä.
Ja vielä muuan vakava sana: Älkää antako ylpeyden voittaa viisautta —
seuraus siitä on pahin itsellenne!
Hellä isäsi
Clas Reiner.»
Sillä aikaa kun Wilhelm luki kirjettä ääneen, oli Viktorine tullut aivan kalpeaksi.
Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen tuskallisesti yhteenliitetyt kätensä osoittivat selvästi, ettei hän voinut ajatella mitään kauheampaa kuin taas joutua anopin valtikan alle ja vielä palkan edestä!