Ja kuinka äiti tulee tuntemaan itsensä onnelliseksi… Lähinnä itseäni
kaiketi äidin sydän nauttii enin ilostamme.
Mutta ennen kaikkea pyydän anteeksi, etten ole kirjoittanut niin
pitkään aikaan muuta kuin lyhyen kirjeen tulostamme käräjätaloon!
Nyt alamme siis siitä, missä lopetin viimeistä edellisessä, Blombosta
kirjoittamassani.
Muistaako äiti missä kohti se loppui… Niin, siinä, kun kerroin Wilhelmin ja minun suuresta neuvottelusta, veisimmekö ainoan omaisuutemme — lukuunottamatta huonekaluja — lehmän ja porsaan mukanamme R… staby'hyn tai möisimmekö ne.
Tämä merkillinen neuvottelu päättyi siten, että kun olimme melkolailla rahantarpeessa, möimme nuo molemmat oivalliset apuneuvomme.
Se kyllä koski minuun aika paljonkin; mutta ajattelin, että jos Jumalan tahto on, että vielä saan jotakin omaisuutta maailmassa, niin löytyy kai useampia lehmiä ja pikku porsaita, jotka voin saada omikseni.
On helppo löytää lohdutusaiheita, kun niin pitkän pimeyden jälkeen
kaikki muuttuu ruusunpunaiseksi!
Wilhelm oli koko ajan mitä parhaimmalla tuulella, ja me leikimme aivan
kuin lapset, kun pakkasimme pientä omaisuuttamme.
Vihdoinkin lähdimme matkalle.
Tuomari E. oli mielellään suostunut siihen että saimme haltuumme kaksi
huonetta. Käräjätalo on jotenkin iso.