Ja minä olin silloin niin lapsellinen, että huusin kaikin voimin — ja luulen varmasti että olisin pyörtynyt, jollei Wilhelm olisi tullut juosten ja melkein kantanut minua pieniin somiin huoneisiimme.

Ja Wilhelm sytytti heti tulen ja lohdutti minua, osoittaen sellaista hyvyyttä, etten suuressa arkamaisuudessani olisi sitä ollenkaan ansainnut.

Mutta nyt hyvästi huomiseen, rakastettu äiti! Lopussa saa äiti nähdä kuinka paljon minulla on tekemistä.

Kuinka Jumala onkaan hyvä, kuinka hyvä hän on ollut…

äidin omalle Viktorinelle.»

(Jatkoa.)

Nyt olen taas kirjoituspöydän ääressä puhellakseni äidin kanssa!

Käräjät oli kuuluutettu seuraavaksi päiväksi, ja silloin tulivat tuomari ja hänen herransa.

Nyt tunsin itseni taas araksi.

Sehän ei ollutkaan ihmeellistä!