Huomenna lähdemme vierailulle Tidanäsiin
Wilhelmin vanhempien luo. Se on tuomarin hyväksymä ja päättämä
Wilhelmin esitys, ja tuomari antaa hevosensa.
Hyvä rakastettu äitini, nykyään olen niin onnellinen, että minulla on
vain yksi toivomus… sanon äidille mikä.
On niin hauskaa sanoa äidille kaikki.
Aivan Elmstarydin vieressä on pieni ihastuttava maatila, jonka nimi on Lövby, se on rakennettu niin sievästi, etten koskaan voi kyllikseni katsella sitä, erittäin sen pieniä, nukkekaappimaisia sivurakennuksia.
Kas siellä me viihtyisimme — ja mikä onni sitten olisi asua niin
lähellä tuomarilaisia!
Jollen sitten enää saisi seurata Wilhelmiä käräjille, niin olisi
minulla ainakin ilo odottaa häntä suloisessa kodissa.
Mutta nämä ovat vain haaveita, ja ne ovat sitäkin tarpeettomampia, kun
meillä nykyään on niin hyvä olo, niin, tuhat kertaa enemmän kuin hyvä!
Tässä onnessamme on vain yksi vika: että se on muuttelevaa ja että
Wilhelm ja minä olemme kaksi muuttolintua, jotka etsimme suojaa
milloin mistäkin, kunnes olemme saaneet kokoon oman pienen pesämme.
Ja nyt hyvästi, rakastettu äiti!