Jumalan kiitos, että äiti tulee toimeen, vaikka ei olekaan liikoja!
Voi todellakin elää paljon vähemmällä kuin mitä ennen luulimme.
Mutta kaikkein enimmän iloitsen siitä seikasta, että äidin mielenlaatu
nyt on rauhallisempi.
Odottakaamme: kerran vielä tulee oikea auringonpaistekin — silloin
tulee äiti luoksemme.
Äidin hellästi kuuliainen
Viktorine.
XX.
VIERAILU.
Syksy ja talvi oli kulunut, ja vielä asui nuori notaario vaimoineen käräjätalossa.
Jouluna olivat he viettäneet neljätoista päivää vanhempien luona.
Ja johtuiko se siitä, että he nyt vain olivat »kylässä», että he olivat hankkineet itselleen kunnioitusta työnsä kautta tai sen takia että Viktorinen »uusi tila» taas vaati jonkunlaista huomiota — joka tapauksessa ei anoppi enää lähettänyt häntä sinne eikä tänne. Mutta hän ei kuitenkaan voinut pidättäytyä huomauttamasta kaikenlaisilla pienillä pistopuheilla, ettei hän ollut erittäin ihastunut poikansa naimiskauppaan.
Ainainen valitus oli: