Ja kuitenkin puistattaa minua jokainen pieninkin keskeytys, joka
saattaa minut pois tästä elämästä, mikä on tullut luonteekseni.
Sitäpaitsi näyttävät silmäni tulevan yhä huonommiksi — odotan
alistuvaisena aikaa, jolloin ehkä en enää voi lukea.
Olet aivan liian typerä moraalinesi, mitä tulee leväperäisyyteeni,
jolla muka hoidan raha-asioitani.
Mitä raha-asioita ne olisivat? Vielä ei ole appi-ukkoni antanut minulle muuta kuin nuo mitättömät tuhat kruunua, mitkä minä vuorostani olen jättänyt hänen tyttärelleen, ottamatta niistä muuta kuin muutamien sikaarilaatikkojen hinnan. Mutta jollen erehdy, niin ovat nuo tuhat kruunua jo menneet.
Saa nähdä, kuka tulee kustantamaan taloutemme.
Appi-ukkoni ilme, kun jaksan häneen katsoa, näyttää minusta omituiselta. Onneksi näki hän edeltäkäsin, että otti kelvottoman miehen vävykseen. Arvaan, että hän on ollut niin viisas ja järjestänyt asiat sen mukaan, ja minä odotan pian saavani kuulla, että hän on tehnyt jonkun loistavan kaupan pidätetyillä myötäjäisillä.
Viktorine on sama kuin ennenkin, yhä vain sama: yhtä hyvänluontoinen ja yhtä typerä.
Ellen luonteeltani olisi niin omituinen, että minun täytyy löytää ainoa turvani ikävässä ja väsymyksessä, niin olisin nyt joka tapauksessa huomannut, että ne ovat tulleet pääasiallisiksi varalähteikseni.
Ikävä on suurin ylellisyyteni ja minä nautin siitä.
Mutta puhuttaessa ikävästä ja vaimostani: eilen löysin hänet lukemasta erästä kirjaa, johon satuin katsomaan, kun hän meni ulos.