Tällä kertaa tuli kirjelappu rouva H:lta hänen vävylleen.
Pannen toisen kerran pois voileipänsä, otti Wilhelm tavallisella tyyneydellään vastaan anoppinsa tiedonannon. Hän alkoi lukea.
Mutta tämä kirje sisälsi varmasti jotain merkillistä, sillä hän oli tuskin silmännyt sen läpi, ennenkuin hän, pudottaen sen pöydälle, heitti niin suuttuneen katseen vaimoonsa, että tämä sen sijaan oli vähällä kaataa kahvikuppinsa pelästyksissään.
»Mitä siinä on?» kysyi hän vavisten.
»Etkö sinä tiedä?»
»Minä en tiedä mitään.»
»Onko se varmaa?»
Hän katsoi vaimoonsa tutkivasti, läpitunkevasta
»Olenhan sanonut etten tiedä mitään.»
Hänen äänensä oli vakuuttava.