»No hyvä, kas tässä sitten… lue itse!»
Viktorine luki seuraavaa:
»Paras vävyni!
Olen saanut mieheltäni tehtäväkseni selittää erään asian, mikä olisi koskenut häneen liian kovin, jos hänen olisi pitänyt itse siihen kajota.
Siitä syystä olin ajatellut itse tulla luoksenne huomenna. Mutta ollen levoton ajatellessani, että suullinen keskustelu voisi tuottaa jonkinlaista ikävyyttä — jotkut selitykset vaativat sanomatonta hienotunteisuutta — kirjoitan mieluummin.
On todellakin molemmin puolin rauhoittavampaa, että keskustelemme toistemme kanssa tällä tavoin.
Sinä tiedät, hyvä Wilhelmini, että isäsi erinomaisen anteliaasti kovin vastusti mieheni toivomusta pitää huolta taloutenne kuntoonpanemisesta. En ole koskaan minuuttiakaan epäillyt, että hänen aikomuksensa oli jakaa siitä koituvat kustannukset yhdessä meidän kanssamme.
Viktorinen vanhemmat rakastivat kuitenkin häntä niin suuresti, että he olisivat mielellään tahtoneet suorittaa yksin tuon huomattavan menoerän.
Niin, ystäväni, sellainen oli todellakin aikomuksemme. Mutta »ihminen päättää, Jumala säätää.»
Nyt kaikkein pahin.