»Kuuntelehan! Kaiken tämän komeuden täytyy joutua omistajilleen takaisin. Minulla ei ole mitään, millä maksaa. Ja kun nyt molemmin puolin, näytämme erehtyneen, mikä ainakin säästää meiltä moitteiden tekemisen ikävyyden, niin käsittääkseni voimme tehdä vain yhden ainoan järkevän päätöksen, mutta se ei ole se, jota äitisi esittää?»
»Miksi täytyy heti tehdä päätös?»
»Siksi, että se on välttämätöntä, siksi, ettemme voi elää tyhjästä ja lopuksi siksi, että kun tämä päätös kuitenkin täytyy tehdä muutaman kuukauden kuluttua, voi sen yhtä hyvin tehdä nytkin.»
»Mikä päätös se sitten on?»
»Minua surettaa sanoa sitä sinulle, sillä se ilmaisee — minun täytyy tunnustaa se — suurta epähienoutta minun puoleltani. Mutta niin hidas kuin luonteeni onkin, niin yhdentekevää kuin minulle onkin rahan arvo, en voi sentään olla huomaamatta, että meille oli raha todellakin välttämätöntä.»
»Mitä tarkoitat?»
»Tarkoitan aivan yksinkertaisesti, että asiain nykyisellään ollessa sinä epäilemättä teet viisaimmin, kun…»
»Kun?»
»… kun muutat takaisin kotiisi vanhempiesi luo, jotavastoin minä lähden Tukholmasta ja asetun mihin sattuu. Minä tarvitsen niin vähän.»
»Mutta,» vastasi Viktorine yksinkertaisesti, miltei rakastettavan lapsellisesti, »minähän olen sinun vaimosi — kuinka silloin voin muuttaa luotasi?»