»Kuule, tyttäreni — olin liian kiivas, tein väärin antaessani sinulle sellaisen neuvon. Vaimon tulee jakaa hyvä ja paha miehensä kanssa, ja minä olen alkanut ymmärtää, että miehesi on tahtonut vain koetella sinua.»
»Minä menen sitten!» sanoi Viktorine ja ilonsäde loisti hänen vielä kyyneleisistä silmistään.
»Niin tietysti, mutta pyydä miehesi tulemaan tänne yksin iltapäivällä!
Nyt minun täytyy olla yksinäni huolineni.»
»Ja isä, enkö saa nähdä häntä? Oi, kuinka mielelläni, mielelläni tahtoisin tehdä jotain teidän molempain puolesta!»
»Lapsi rukka, sinä et voi tehdä mitään. Jos olisin edes rauhallinen sinun puolestasi…»
»Kyllä, minun puolestani äiti voi olla rauhallinen, sillä kun tiedän mitä olen päättänyt, voin paljon paremmin.»
»Hyvä, lapseni… jätä minut nyt!»
VIII.
RIITA RATKAISTAAN.
Kotiin palattuaan ei Viktorine sanonut mitään miehelleen, jonka hän vielä tapasi istumassa siistimättömän aamiaispöydän ääressä, vaipuneena, kuten hän luuli, tärkeään mietiskelyyn.