Hän oli kuolonkalpea.
Viktorine ei voinut kysyä mitään.
Silloin sanoi Wilhelm ojentaen päättävästi hänelle kätensä:
»Toivoit eilen, Viktorine, että koettaisimme yhdessä pyrkiä eteenpäin maailmassa — no hyvä, me emme eroa: sen lupaan sinulle pyhästi!»
Viktorinen pää vaipui hänen rinnalleen.
»Sitten», sammalsi hän hiljaa nyyhkyttäen, »ei minulla ehkä ole ketään muuta kuin sinä… Isä…»
»Lapsi rukka, itke vain, sinä olet isätön — mutta minä olen jälellä!»
Myöhemmin päivällä levisi kaupungissa huhu, että tukkukauppias H. oli yöllä ampunut itsensä.
Hän ei ollut voinut elää sen päivän ohi, jolloin hänen olisi pitänyt jättää konkurssianomuksensa.