»Tahdoit sanoa jotain enemmän?»
»Surullisen mielentilasi takia tahdon muistuttaa sinulle erästä seikkaa, kun vielä on aikaa.»
»Mitä sitten?»
»Muista, että sinun ei ole pakko seurata minua… ehkä nyt aivan viime hetkellä tahdot jäädä? Olehan rohkea — minä pyydän sinua — ja sano suoraan!»
»Ei, ei! Vain sinun tähtesi minä häpesin. Mutta… mutta ehkä sinä itse…»
Hän oli hetken vaiti. Sitten jatkoi hän rohkeasti:
»Sinä et ole koskaan sanonut minulle kuinka luulet minut otettavan vastaan?»
»Koska kysyt niin suoraan, pikku Viktorineni, niin tahdon tunnustaa, etten ole varma siitä, että vanhempani nyt — tällä hetkellä ainakaan — ovat yhtä ystävällisiä sinua kohtaan kuin viimeksi!»
»E-ei mutta!»
»Minä pelkään vielä lisäksi, että…»