Kun hän taas kohosi pystyyn, tunsi hän Viktorinen lämpöiset huulet kädellään.
»Mene nyt ylärakennukseen!» sanoi Viktorine tuskin kuuluvasti. »Kun olen vähän levännyt, tulen myöskin, jos… jos he tahtovat.»
»Niin, äiti odottaa sinua teelle tunnin kuluttua — sen sanoi hän nimenomaan… ja jos lupaat minulle ettet täällä makaa itkemässä, niin menen nyt ja tulen sitten sinua hakemaan, kun aika joutuu.»
»Enhän ole sen näköinenkään, että tahtoisin itkeä?»
»Hm, hm!»
»Älä luulekaan, että olen pahoillani — olen vain vähän huonovointinen, mikä ehkä johtuu… johtuu tilastani!» lisäsi hän kovasti punastuen.
»Kiitos, ystäväni! Olet yhtä hienotunteinen kuin hyvä, ja toivokaamme että tulevaisuudessa olomme tulee paremmaksi kuin miltä nyt näyttää.»
* * * * *
Jo teepöydässä tuli olo paremmaksi.
Wilhelm oli nyt ehtinyt lämpimästi ja kaunopuheliaasti kuvailla kaikkia odottamattomia hyviä puolia, joita Viktorine oli osoittanut.