Suuttuneena kaikista näistä pienistä pistoksista Viktorinea kohtaan, oli Wilhelm juuri vastaamaisillaan, että moitteita kyllä tarvittiin, kun Ulla täti ennätti ennen häntä, lausuen hienosti leikkiä laskien hämmästyksensä siitä, että anoppi tahtoi kieltää miniäänsä antamasta pieniä neuvoja, joilla hyvä vaimo voi miestänsä hyödyttää.
»Rakas Ulla serkku, minä annoin tuollaisia neuvoja, kun Wilhelm oli lapsi… ja olisi todellakin omituista, vieläpä enemmän kuin omituista, jos nyt olisi koittanut aika, jolloin ne, mitkä…»
Mutta nyt kiiruhti Viktorine vapauttamaan oikeaan aikaan anoppinsa teekannusta, joka hänen kovasti vapisevassa kädessään oli läikkymäisillään yli.
»Voi, mikä tuolle tuli — riistätkö kannun minulta!»
»Oi, pyydän anteeksi… tahdoin vain tarjota apuani, jos äiti sallii?» sanoi Viktorine yhtä lempeästi kuin mukautuvasti.
»Sinä… no koeta sitten! Se sopiikin oikein hyvin, että tästä lähtien pidät huolta teentarjoilusta.»
»Niin, se on sellainen pieni, sievä ja miellyttävä tehtävä nuorille tyttärille!» kiiruhti Ulla täti lieventämään tylyä suostumusta…
»Ja kas vain, kuinka somasti nuori rouva menettelee!»
Viktorinen loukatut tunteet parantuivat pian tämän ystävällisen vastapainon vaikutuksesta.
Ja kun hän sen lisäksi sai täydellisesti rohkaisevan katseen Wilhelmin silmistä, tuli hän niin rohkeaksi, että hän melkein vaivattomasti ryhtyi tähän uuteen toimeensa…