Oi, kuinka se oli hauskaa!
Tunsinkin itseni kuningatarta ylpeämmäksi, kun hän vakavasti sanoi kuskille:
”Pettersson, aja varovasti!”
Rakas äiti, eikö se kuulunut hellältä, eikö se kuulunut kauniilta?
XII.
POIKA KOTONAAN.
Oli huomattavaa, ettei Viktorine siinä kirjeessä, jonka äsken olemme esittäneet, eikä missään edellisessäkään kirjeessä ollut puhunut erikoisesti miehestään. Hän puhui aina jostain asiasta, mikä oli hänen itsensä yhteydessä.
Riippuiko se tarkoituksesta, vaistosta tai hienotunteisuudesta —
Viktorine osoitti useinkin sitä — on epätietoista.
Mutta varmaa on, ettei hän koskaan antanut kenenkään ihmisen ymmärtää suurta huoltaan, joka joskus hiipi hänen mieleensä, kun hän — mikä melkein aina tapahtui — löysi miehensä toimetonna makaamassa sohvalla sikaari suussa ja silmät puoliksi suljettuina tai tuijottaen kattoon.
Vielä oli nuorella vaimolla muuan kaikkia muita vaikeampi kärsittävä: kun vanhemmat marisivat Wilhelmille.