»Wilhelm, Wilhelm, mitä tuo hyödyttää!» huusi anoppi punastuen.
»Eikö äiti ole lukenut raamatusta» — vastasi hän, yrittäen laskea leikkiä, sillä hän ei koskaan tahtonut loukata äitiään — »että miehen tulee hyljätä isänsä ja äitinsä ja vaimoonsa sidottu oleman.»
Nyt nousi hälinä vieraiden kesken ja loppumaton tuolien siirtäminen.
Mutta me istuimme vain ja söimme pienessä pöydässä — ja, oi, miten
hupainen, niin sanomattoman hauska ateria se oli!
Anoppi näytti sähisevän vihaiselta. Mutta Ulla täti hymyili Wilhelmin
pienille kohteliaisuuksille, kun hän kehoitti minua aina ottamaan
ensin.
Mutta nyt ei enempää tänään, sillä minun pitää mennä päärakennukseen
noutamaan neulomisiani.
Äidin oma
Viktorine.»
XIV.
SUURI HÄLINÄ.
Oli vähän ennen juhannusta ja tavattoman ankara helle.
Sotakamreeritar oli kyllä käskenyt ja määrännyt, että Viktorinen piti olla ylhäällä suuressa rakennuksessa ja silittää koko päivä.