Vanhan herran mieleenkään ei juolahtanut, että joku kuolevainen nainen tai mies voisi väsyä näihin selittelyihin ja asiallisiin esitelmiin, ja mitä tulee Hermineen, joka edellisenä iltana miehineen oli saapunut tänne, osoittautuivat hänen sielunsa ja aistinsa olevan täysin hereillä, mitä myöskin hänen kysymyksensä ja johtopäätöksensä todistivat hänen appiukkonsa niin suureksi mielihyväksi, että hän tuon tuostakin keskeytti puheensa taputtaakseen Hermineä vapaalle kädelle, Herminen toisen käden jatkuvasti liikuttaessa lornettia, ja samalla sanoi appiukko mitä tyytyväisimmällä äänellä:

— Sinä olet nainen, jolla on mainio ymmärrys ja aivan tavaton käsityskyky. En tahdo mitään sanoa sinun koko olemuksestasi, sen saa maalari, jolle uskotaan sinun muotokuvasi valmistaminen, esittää oikeassa värisävyssään.

Mutta jos oli Hermine kaikin' puolin tarkkaavainen kuuntelija ja katsoja, niin oli hänen vieressään toinen nuori nainen, joka monin tavoin ilmaisi täydellistä tarkkaavaisuuden puutetta. Niinpä sitten, heti kun vanha parooni oli miniälleen lausunut yllämainitun kohteliaisuuden ja lisännyt, viitaten yhteen muotokuvista: — Vai niin, sinä herttainen tyttöseni, sinä huomaat isoisäni ja herra poikani välisen yhtäläisyyden, mutta rakastettavana puolisona pidät miestäsi kauniimpana, — tuo toinen nainen aivan epäkohteliaasti purskahti nauramaan, huudahtaen äänekkäästi:

— On kerrassaan naurettavaa, että vaimon aina täytyy olla puolueellinen. Ja puolueellinenhan täytyy Herminen olla, ellei hän huomaa, ettei Konnya ulkomuodoltaan eikä edes vartaloltaan voi verrata hänen isänsä isoisään!

Hermine punastui, mutta ei vastannut mitään. Vanha herra sensijaan punastui ja vastasi, vaikka hänen äänessään, joskin se ilmaisi harmia, kuitenkin oli tuo maltin sävy, mikä ei milloinkaan jätä henkilöä, joka paroonin tavoin suuresti kunnioittaa sitä käsitettä, mikä sisältyy sanaan sopivaisuus.

— Amalia rakas, — sanoi hän, — saanen kait huomauttaa sinulle, että jos meidän seuraamisemme on vaivaksi sinulle, minkä seikan jo hyvän aikaa olen huomannut, niin tekisit paremmin, jos hakisit muuta ajankulua.

— Niin, siten juuri aionkin tehdä. Keksin pienen viattoman ilkeyden —- siitä aion hankkia iloa itselleni. Menen tapaamaan Konnya, joka on ulkona puistossa, ja aion kertoa hänelle, että epäilen jonkun henkilön täällä olemista syyksi siihen, että minun pormestarini on kieltäytynyt tulemasta mukanani tänne ja että hän vain puolittain lupasi edes hakea minut täältä… Voi miten soma juttu siitä tulee; arvaan, että Konny tulee mustasukkaiseksi, sillä mustasukkaisiahan ovat itserakkaat miehet aina.

— Toivon, että et tarkoita totta sillä, mitä sanot, — lausui Hermine niin arvokkaasti, että se täysin salasi hänessä heräävän levottomuuden.

— Sitä älä usko, — lausui joukkoon appi, — pikku pormestarinnamme on luonteeltaan kevyt, mutta hän on pohjaltaan liian hyväsydäminen leikkiäkseen tulenaroilla aineilla.

— Sepä oli kaunis kohteliaisuus, mutta nyt minun on ikävä, eikä kait mitenkään ole vakavaa vaaraa siitä, että hiukan ilveilen arvoisan herra serkkuni kanssa. — Näin sanoen hän kuin salama leimusi pois.